Tallipäällikkö Ajo: ”Olemme entistäkin vahvempia kaudella 2014”

Salom menetti harmittavasti otteensa mestaruustaisteluun kaaduttuaan kymmenen kierrosta ennen maalia kolmannelta sijalta. Salom jatkoi sinnikkäästi matkantekoa päätyen sijalle 14. Sillä ei ollut kuitenkaan ikävä kyllä enää mitään merkitystä mestaruuden osalta.

Salomin espanjalainen maanmies Maverick Vinales viiletti voittoon ja maailmanmestariksi. Hopeaa kuittasi nopeaan espanjalaiskaartiin lukeutuva Alex Rins, joka sijoittui kotiyleisönsä edessä kolmanneksi.

Salom saavutti Moto3-luokan historian toisella kaudella seitsemän osakilpailuvoittoa, eli enemmän kuin kukaan muu.

– Tämä on ollut erittäin hyvä kausi Luisin ja tiimin osalta. Molemmat ovat kehittyneet paljon. Mutta onhan tämä tietenkin pettymys, koska mestaruus oli niin lähellä. En ole suinkaan pettynyt Luisiin, mutta kyllähän koko tiimin tunnelmat ovat nyt vähän maassa, totesi kolme mestaruutta tallipäällikkönä saavuttanut Aki Ajo.

– Tämä on ollut kuitenkin kokonaisuudessaan todella hieno kausi ja olemme nauttineet yhteistyöstä Luisin kanssa. Hän on aivan mahtava kaveri. Olen varma, että mielialat ovat muutaman tunnin kuluttua paljon positiivisemmat ja pystymme nauttimaan päättyneestä kaudesta. Opimme paljon toisiltamme, jatkoi Ajo.

Kuljettajilta kehut tiimille

Salom siirtyy ensi kaudella Moto2-luokan ja samaan tiimiin Vinalesin kanssa.

– Tämä on ollut minulle hieno ja erityinen kausi. Haluan kiittää koko tiimiä elämäni parhaasta vuodesta. Olen oppinut niin paljon tältä tiimiltä. Haluan kiittää myös Maverickia (Vinales) ja Alexia (Rins) hyvästä vastuksesta. Myös he ovat kasvaneet kuljettajina valtavasti tämän kauden aikana. Heistä molemmat ansaitsevat mestaruuden yhtä paljon kuin minäkin.

Salom ei lähtenyt ruotimaan mestaruuden menetystä. Titteli oli puhtaasti kolmen kuljettajan välinen kauppa Valenciaan tultaessa.

– Olen iloinen siitä, että pystyin voittamaan eniten kisoja menneellä kaudella. Se on tärkeä asia minulle. En osaa sanoa nyt paljon muuta, sillä tämä oli rankka päätös kaudelle.

Red Bull KTM Ajo-tiimin muista kuljettajista malesialainen Zulfahmi Khairuddin ajoi 13:nneksi ja australialainen Arthur Sissis 18:nneksi. Khairuddin oli MM-pisteissä niin ikään sijalla 12. Sissis päätyi 15:nneksi.

Khairuddin kamppaili Valenciassa pitkään paikasta kymmenen nopeimman joukkoon, kunnes hänen oli pudotettava vauhtia. Kivut aiemmin leikatussa ranteessa olivat siksi kovat.

– Otin hyvän startin, ajoin yhdeksäntenä ja pyrin saavuttamaan Antonellia (Niccolo). Viimeisillä kierroksilla kipu kuitenkin iski molempiin käsiin ja erityisesti oikeaan ranteeseen.

Khairuddin jakoi hänkin kiitosta tiimilleen.

– Olen nauttinut jokaisesta hetkestä tässä tiimissä kaudesta 2011 alkaen. Olen kasvanut kuljettajana ja oppinut paljon. Iso kiitos tästä kuuluu kaikille Ajo Motorsportissa ja tietenkin Akille.

Sissis myönsi, että päätöskisa ei kulkenut häneltä toivotulla tavalla.

– Hyvä kisa kaikesta huolimatta. Pystyin sittenkin ajamaan nopeimman kierrokseni kisan loppuun.

– Tämä ei ollut paras kauteni, mutta nautin siitä. Haluan kiittää Aki Ajoa ja Red Bull KTM-tiimiä tästä tilaisuudesta. Nämä kaksi viimeistä vuotta ovat olleet elämäni parhaita, enkä muuttaisi niiden osalta mitään. Kaikki ovat auttaneet minua. Olen kasvanut kuljettajana ja saanut paljon itseluottamusta.

Kauden finaali oli lievä pettymys Khairuddinille ja Sissisille.

– Ymmärrän heidän tunteensa tällä hetkellä, mutta kyllähän molemmat ovat ajaneet hyvän kauden. Olen kiitollinen tästä kaudesta tiimille, kuljettajille ja partnereillemme. Jatkamme kovaa työntekoa ja olemme entistäkin vahvempia kaudella 2014, vakuutti Ajo.


* Luis Salom
7.8.1991
Palma de Mallorca, Espanja
Pituus: 170 cm
Paino: 57 kg
Tiimi: Red Bull KTM Ajo
Pyörä: KTM
Ensimmäinen GP: 2009 Espanja (125 cc)
GP-startit: 77
Ensimmäinen paalupaikka: 2013 Qatar (Moto3)
Ensimmäinen kilpailun nopein kierros: 2012 Tshekki (Moto3)
Ensimmäinen podiumsijoitus: 2011 Hollanti (125 cc)
Ensimmäinen GP-voitto: 2012 Indianapolis (Moto3)
GP-voitot: 9
2. sijat: 8
3. sijat: 5
Podiumsijoitukset: 23
Paalupaikat: 4
Parhaat saavutukset: Moto3-luokan MM-pronssi 2013, Moto3-luokan MM-hopea 2012.

 

Uusin numero