Synttärisankari Hermunen puolustaa kultaa sittenkin SHR-tiimin väreissä

Taustat ovat vaihtuneet ja tiimi henkilöityy Hermusen lisäksi tshekki Peter Vorlicekiin, joka on merkitty sarjan uuden promoottorin BPromin konsepteissa SHR:n päälliköksi. Toki Vorlicek on mukana myös tositoimissa, eli hän ajaa S1-luokan MM-pisteistä.

– Näinhän se on. SHR lopetti toimintansa viime kauteen ja nyt siitä ei ole enää siltä osin muuta kuin nimi jäljellä. Tiimin taustalta löytyy aivan eri henkilöt, vahvisti Italiaan harjoitusmatkalle tänään suuntaava Hermunen.

SHR:n lisäksi MM-sarjan alustavalle listalla on kirjattu TM:n osalta tietysti myös sen tehdastiimi, sekä edelleen Team Bulgaria.

– Olisinhan minä voinut siinäkin ajaa, heittää Bulgariaa viime syksynä MM-joukkuekisassa edustanut Hermunen.

Hermunen nähdään aiempaa
useammin kotimaan radoilla

MM-sarja käynnistyy 20. huhtikuuta Ranskan Rivesaltesissa, eli siellä, missä se viimeksi päättyi tasavallan parhaaksi moottoripyöräurheilijaksi vuonna 2013 valitun Hermusen mestaruusjuhliin.

Muilta osin kalenterissa on vielä monta sudenkuoppaa. Painoarvo on tosiaankin sanalla alustava.

– En ole viitsinyt sen enempää edes tuota alustavaa kalenteria silmäillä, kuittaa Hermunen.

Hermunen nähdään alkavalla kaudella näillä näkymin entistä useammin myös kotimaan radoilla. Ja siitähän katsojat ja tietenkin myös kisajärjestäjät pitävät.

– Ei minua huvita lähteä ajamaan MM:n lisäksi mitään muuta sarjaa ulkomailla. Ennemmin kilpailen SM-sarjassa, sanoo kahdella edellisellä kaudella Italian mestaruuden nimiinsä vienyt Hermunen.
 

Samanlaisia ​​uutisia

Viimeisin numero