Sykesilla nippu nälkäisiä haastajia – Superbiken MM-sarja on jo ovella

Kysymys tuleekin tässä: löytyykö Sykesille todellisia haastajia kaudella 2014?

Vastaus tulee tässä: kyllä, mahdollisesti useampiakin.

Ja jos vanhat merkit pitivät paikkansa, niin koko kekkereiden kuuluisa kulminaatiopiste viedään 2. marraskuuta ajettavaan kauden viimeiseen ja 14. MM-osakilpailuun, jonka estradi on tosin vielä vahvistusta vailla.

Sykes: ”Minulle tullaan
tarjoamaan vaikeita aikoja”

Pelkkä pakollinen korulause tai ei, mutta Kawasakia jo testikaudella terävästi käskyttänyt Sykes muotoilee kuvion näin:

– Moni kuljettaja tulee tarjoamaan minulle vaikeita aikoja.

Sykesile tähän mennessä kovimmat ajat on tarjoillut lajin ehdottomiin legendoihin lukeutuva ja nyt toista kautta selostajan hommissa käynnistelevä Max Biaggi. Biaggi poistui parrasvaloista kauden 2012 jälkeen kukistettuaan Sykesin mestaruustaistelussa vain vaivaisella puolella pisteellä.

Sykes otti vahingon viime kaudella vakuuttavasti takaisin takomalla tittelin ja jättäen Aprilian Eugene Lavertyn ja Sylvain Guintolin hypistelemään himmeämpiä mitaleja. Marco Melandri päätyi neljänneksi moneltakin osin historiallisella kaudella, joka merkitsi BMW:lle viimeistä esiintymistä Superbikessa tehdastallin statuksella.

– Harteiltani putosi maailmanmestaruuden myötä äärimmäisen iso painolasti, mutta nälkää toki riittää. Kyllä, olen tähän kauteen lähtiessäni kenties motivoituneempi kuin koskaan, Sykes lähettää paljon puhuvat terveisensä haastajilleen.

Aprilian ässät ovat
olleet toipilaina

Haastajille, joista Guintoli jatkaa Aprilian aina kivikovassa tehdastallissa jonne hän on saanut Melandrin rinnalleen.

Laverty on puolestaan valjastettu nostamaan Suzuki takaisin korkeimmalle korokkeelle, mikä on nähty viimeksi kaudella 2010. Levertylle on tiettävästi tarjoiltu samalla myös porkkanaa kauden 2015 MotoGP-luokan pestin muodossa. Mies itse tosin viittaa kintaalla moisille puheille.

Superbike-luokan kuljettajat ovat ajaneet tiiviisti testejä Portugalin ja Espanjan maaperällä tammikuun puolesta välistä lähtien, mutta todellista osviittaa alkavan kauden ja samalla Australian GP:n voimasuhteista saadaan tulevana maanantaina ja tiistaina ja Phillip Islandilla vetäistävällä virallisella testijaksolla.

Menneet ovat menneitä, mutta kylmä tosiasia on se, että Sykes ei ole ollut koskaan parhaimmillaan keskinopeudeltaan sarjan vauhdikkaimmalla radalla. Sykes päätyi viime vuonna molemmissa MM-lähdöissä viidenneksi. Australian GP:stä kehkeytyi silloin puhtaasti Aprilian jäsentenvälinen Lavertyn ja Guintolin jakaessa voitot sekä kakkossijat.

Aprilian yllä on leijunut kuitenkin muutamia tummia pilviä vammojen muodossa. Guintolin kahdesti leikattu oikea olkapää on vihoitellut jo pitempään, mutta nyt miehen mukaan tilanne alkaa olla tältäkin osin hallinnassa. Melandrille päänvaivaa on puolestaan aiheuttanut oikea nilkka.

– Oli hienoa palata edellisissä testeissä pyörän selkään pitkän tauon jälkeen. Löysin hyvän fiiliksen ajamiseen ja RSV4-pyörään välittömästi. Tilanne on vähän sama kuin polkupyörää ajettaessa: eihän sitä koskaan unohda, heittää hyväntuulinen Guintoli.

Guintoli kävi Jerezin testeissä nutullaan operoitu olkapää edellä, mutta uusilta takaiskuilta onneksi vältyttiin.

– Pidetään sormet ristissä ja toivotaan, että niitä ei ilmene jatkossakaan. Eihän tämä talvikausi ole sujunut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tiedän olevani valmiina Australiaan.

Suzuki tulee lujaa
Lavertyn johdolla

Guintolin viime kaudella tallikaveri Laverty näyttää kotiutuneen nopeasti Suzukille.

– Vauhti on olemassa. Minulla on uudesta pyörästäni jo nyt riittävästi kokemuksesta tietääkseni sen, että voimme alkaa voittaa kisoja varsin pian. Niin ja tiedän myös sen, että voimme taistella maailmanmestaruudesta!

Laverty sai ensimmäiset maistiaiset Suzukista marraskuussa.

– Vielä silloin meillä oli ongelmia elektroniikan kanssa, mutta sitä seuraavien kuuden viikon aikana Suzukilla oltiin tehty tosi hyvää työtä. Motivaatio on taatusti korkealla ja on hienoa olla mukana brittitiimissä, jossa vallitsee jämpti brittimentaliteetti, Laverty ei malta olla pistämättä piikkiä Italian ja Aprilian suuntaan.

Sarja uudistuu

MotoGP-sarjan tavoin Dornan hallinoima Superbiken MM-sarja uudistuu sekin koko ajan.

Tänä vuonna mukaan tulee myös tukku EVO-sääntöjen mukaisia pyöriä peilaten MotoGP:n taannoista CRT- ja nykyistä Open-luokkaa. Kustannuksia, niitä ei ole varaa päästää karkaamaan käsistä nyt, eikä varsinkaan tulevina vuosina.

Superbiken aika-ajosysteemi muuttuu identtiseksi MotoGP-luokan kanssa, minkä lisäksi MM-osakilpailujen alkamista aikaistetaan hakemalla sitä kautta laajempaa tv-näkyvyyttä viikonvaihteen tunnetusti yltäkylläisen urheilutarjonnan kattauksessa.

MM-sarjan avaavan Australian GP:n starttilistalla on mukana 25 kuljettajaa.

Superbike-luokan MM-sarjan tiimit ja kuljettajat kaudella 2014:
* Aprilia
Tiimi: Aprilia Racing

Pyörä: Aprilia RSV4
Superbike
Kuljettajat: Marco Melandri (Italia), Sylvain Guintoli (Ranska)
Lähtenyt: Eugene Laverty (Suzuki)
Tullut: Marco Melandri (BMW Italia)

Tiimi: Red Devils Roma
Pyörä: Aprilia RSV4
Superbike
Kuljettaja: Toni Elias (Espanja)

* Bimota
Tiimi: Alstare

Pyörä: Bimota BB3
Evo
Kuljettajat: Ayrton Badovini (Italia), Christian Iddon (Iso-Britannia)
Tullut: Iddon (ParkinGO MV Agusta)

* BMW
Tiimi: BMW Motorrad Italia

Pyörä: BMW S1000RR
Kuljettaja: Sylvain Barrier (Ranska)

Tiimi: BMW Toth
Pyörä: BMW S1000RR
Superbike ja Evo
Kuljettajat: Imre Toth (Unkari, Peter Sebestyen (Unkari)
Lähtenyt: Alex Schacht (EAB Ducati)
Tullut: Sebestyen

* Ducati
Tiimi: Ducati Superbike

Pyörä: Ducati 1199 Panigale R
Superbike
Kuljettajat: Davide Giugliano (Italia), Chaz Davies (Iso-Britannia)
Lähtenyt: Carlos Checa (päätti uransa), Ayrton Badovini (Alstare)
Tullut: Giugliano (Althea Ducati), Davies (BMW Italia)

Tiimi: Althea Racing
Pyörä: Ducati 1199 Panigale R
Evo
Kuljettaja: Niccolo Canepa (Italia)
Lähtenyt: Davide Giugliano (Ducati Superbike)
Tullut: Canepa (Barni Ducati)

* Erik Buell Racing (EBR)
Tiimi: Hero EBR

Pyörä: EBR 1190RX
Superbike
Kuljettajat: Geoff May (USA), Aaron Yates (USA)

* Honda
Tiimi: Pata Honda World Superbike

Pyörä: Honda CBR1000RR
Superbike
Kuljettajat: Leon Haslam (Iso-Britannia), Jonathan Rea (Iso-Britannia)

* Kawasaki
Tiimi: Kawasaki Racing

Pyörä: Kawasaki ZX-10R
Superbike ja Evo
Kuljettajat: Tom Sykes (Iso-Britannia), Loris Baz (Ranska), David Salom (Espanja). Salom kilpailee EVO-pyörällä.
Tullut: Salom (Kawasaki Intermoto)

Tiimi: Iron Brain Kawasaki Superbike
Pyörä: Kawasaki ZX-10R

Evo
Kuljettajat: Sheridan Morais (Etelä-Afrikka), Michel Fabrizio (Italia)
Lähtenyt: Vittorio Iannuzzo
Tullut: Morais (Goeleven Kawasaki), Fabrizio (Pata Honda)

Tiimi: Pedercini
Pyörä: Kawasaki ZX-10R
Evo
Kuljettajat: Alessandro Andreozzi (Italia), Luca Scassa (Italia)
Lähtenyt: Federico Sandi ja Alexander Lundh
Tullut: Scassa (Intermoto Kawasaki)

Tiimi: MRS Kawasaki
Pyörä: Kawasaki ZX-10R
Evo
Kuljettaja: Jeremy Guarnoni (Ranska)

Tiimi: Mahi Racing India
Pyörä: Kawasaki ZX-10R
Evo
Kuljettaja: Fabien Foret (Ranska)

* MV Agusta
Tiimi: MV Agusta RC-Yakhnich Motorsport

Pyörä: MV Agusta F4RR
Superbike
Kuljettaja: Claudio Corti (Italia)
Tullut: Corti (NGM Mobile Forward Racing)

* Suzuki
Tiimi: Voltcom Crescent Suzuki

Pyörä: Suzuki GSX-R1000
Superbike
Kuljettajat: Eugene Laverty (Irlanti), Alex Lowes (Iso-Britannia)
Lähtenyt: Leon Camier (IodaRacing Aprilia), Jules Cluzel (MV Agusta RC-Yakhnich Motorsport)
Tullut: Laverty (Aprilia Factory), Lowes (Samsung Honda)

 

Samanlaisia ​​uutisia

Juho Kantolan paluu SM-sarjaan toi onnistumisia

Juho Kantola saalisti Circuit Racingin Alastaron SM-osakilpailusta kaksi podiumsijoitusta Supersport 300-luokassa. Voittokaan ei ollut kaukana, ja nälkää jäikin niin että kilpakumppanit saavat jatkossa olla entistäkin tarkempana.

Viimeisin numero