Sykes janoaa MM-kultaa valaistulla aavikkoradalla

Kawasakia myös seuraavat kaksi kautta kuskaavalla Sykesille on 12 pisteen etu Apriliaa käskyttävään Guintoliin tultaessa tynkäkauden 12. ja samalla viimeiseen osakilpailuun.

Kolmantena oleva Guintolin tiimikaveri Marco Melandri on jäänyt Sykesista jo 66 pistettä, eli hänellä ei ole enää asiaa kultavääntöön. Qatarissa on jaossa vielä 50 pistettä kahden kilpailuerän muodossa.

Superbiken MM-sarjaa ajetaan nyt ensimmäistä kertaa iltakisana Losailin voimakkaiden valonheittimien loisteessa. MotoGP-sarjahan on kilpaillut kauden perinteisen avauksen merkeissä jo useampaan otteeseen 5380 metrin mittaisella radalla.

Baana on silti tuttu Sykesille. Ja samoin myös Guintolille, jolla on Qatarista plakkarissaan yksi MotoGP-luokan kisa kaudelta 2008, jolloin hän leikkasi maalilinjan sijalla 15.

– Odotan tosiaankin innolla kilpailemista Losailissa, sillä olen ajanut siellä ennenkin Ninja ZX-10R:n julkistamisen yhteydessä. Kiersin silloin valaistua rataa ja se oli täysin erilainen kokemus. Ja sellainen kokemus, jonka haluan aistia uudelleen, kertoo Sykes.

Sykes pitää teknisen radan luonteesta.

– Sen layout on fantastinen ja Losailissa Superbike-pyöristä on otettavissa kaikki potentiaali irti. Losail on lisäksi turvallinen rata.

Sykes tietää, että viimeksi kotiyleisönsä edessä Magny-Coursissa MM-kärjen piste-etumatkaa tuntuvasti kuronut Guintoli hyökkää rajusti Qatarissa.

– Olen siinä mielessä onnekkaassa asemassa, että johdan sarjaa ja tämä on minulle nyt jo kolmas vuosi peräkkäin, kun taistelen mestaruudesta. Katsotaan nyt, mitä kisapäivä sitten tuo tällä kertaa tullessaan, Sykes muotoilee.

Losailissa vallitsee ensi viikonvaihteena kirjaimellisesti sähköinen tunnelma.

Uusin numero