Sykes ja Laverty ajoivat Superbiken voittoihin Assenissa

Sykes näytti muille kaapin paikan sunnuntain ensimmäisessä kisassa, jonka ykköseksi hän paineli miltei näytöstyyliin.

Sykes tervehti ruutulippua 8,786 sekunnin erolla Hondaa käskyttävään maanmieheensä Jonathan Reaan. MM-sarjaa johtava ranskalaiskuljettaja Sylvain Guintoli tuli Aprilialla kolmantena vain kuusi tuhannesosaa Rean takana.

Sykesin sama, tuima tahti jatkui Assenin jälkimmäisessä kisassa, jossa hän järjesti jäänitysnäytelmän yhdessä Guintolin irlantilaisen tiimikaverin Eugene Lavertyn kanssa.

Tuo trilleri päättyi Lavertyn eduksi niukasti 89 tuhannesosalla. Päivän avauskisassa neljänneksi päätynyt Laverty pystyi pitämään pintansa Sykesin päätöskierroksen tulisesta hiillostuksesta huolimatta.

Kolmanneksi toisessa kisassa kiiruhti Sykesin ranskalainen tiimikaveri Loris Baz 5,848 sekuntia voittajasta.

– Tämä oli meille lähes täydellinen viikonvaihde. Olemme saaneet kehitystä aikaan kauden vaisumman alun jälkeen ja pyrimme pitämään yllä sekä vahvistamaan edelleen tätä virettä. Olemme löytäneet oikean tasomme, julisti Sykes.

– Olisihan se tietysti ollut mahtavaa voittaa tänään molemmat kilpailut, mutta olen hyvin tyytyväinen tähänkin. Menetin mahdollisuuteeni tuplavoittoon viimeisessä shikaanissa osuttuani reunakivetykseen. Ensimmäinen kisa oli todella mukava ja voitte uskoa, kuinka maagiselta se kuljettajasta tuntuu nähdä varikkotaululta johtomarginaalin kasvavan kierros kierrokselta, myhäili Sykes.

Guintoli johtaa sarjaa pistein 111. Lavertylla, Sykesilla ja edellisestä osakilpailusta Aragonista täyden potin poimineella BMW:n brittikuljettajalla Chaz Davies on kaikilla koossa 83 pistettä.

Davies ajoi Assenissa sijat 7 ja 5.

MM-kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Monzan radalla Italiassa.

Assen, Hollanti.
Superbike-luokan 3/15 MM-osakilpailu. Kilpailuerä 1:

  1. Tom Sykes Iso-Britannia, Kawasaki Racing ZX-10R
  2. Jonathan Rea Iso-Britannia, Pata Honda CBR1000RR + 8,786
  3. Sylvain Guintoli Ranska, Aprilia Racing RSV4 + 8,792
  4. Eugene Laverty Irlanti, Aprilia Racing RSV4 + 9,225
  5. Loris Baz Ranska, Kawasaki Racing ZX-10R + 14,231
  6. Davide Giugliano Italia, Althea Racing RSV4 + 16,150
  7. Chaz Davies Iso-Britannia, BMW GoldBet S1000RR HP4 + 22,570
  8. Jules Cluzel Ranska, Fixi Crescent Suzuki GSX-R1000 + 24,751
  9. Leon Camier Iso-Britannia, Fixi Crescent Suzuki GSX-R1000 + 30,311s
10. Carlos Checa ESP Alstare Ducati 1199 R + 35,277
11. Max Neukirchner Iso-Britannia, Ducati 1199 R + 44,355
12. Michel Fabrizio Italia, Red Devils Roma RSV4 + 52,580
13. Ayrton Badovini Italia, Alstare Ducati 1199 R + 59,736
14. Ivan Clementi Italia, HTM Racing BMW S1000RR + 1.02,010
15. Federico Sandi Italia, Pedercini Kawasaki ZX-10R + 1.21,861
16. Mark Aitchison Australia, Effenbert Liberty Ducati 1098R + 1.25,717
17. Vittorio Iannuzzo Italia, Grillini Dentalmatic BMW S1000RR + 1.42,710

Kilpailuerä 2:
  1. Laverty
  2. Sykes + 0,089
  3. Baz + 5,848
  4. Rea + 5,590
  5. Davies + 7,359
  6. Guintoli + 7,404
  7. Camier + 21,095
  8. Marco Melandri Italia, BMW GoldBet S1000RR HP4 + 27,267
  9. Fabrizio + 30,223
10. Checa + 32,401
11. Badovini + 39,924
12. Neukirchner + 43,904
13. Clementi + 1.00,169
14. Sandi + 1.01,853
15. Aitchison + 1.02,664

MM-pistetilanne:
1. Guintoli 111
2. Laverty 83
3. Davies 83
4. Sykes 83
5. Rea 63
6. Baz 58
7. Fabrizio 53
8. Melandri 51
9. Cluzel 41
10. Giugliano 33

Seuraava osakilpailu: 12.5. Monza, Italia.