Suzukilta uudistettu SV 650

Suzuki on uudistanut pitkäikäistä SV 650 –malliaan melko rankalla kädellä. Lähtökohtana on käytetty puolikatettua SV 650 S –mallia, ja uudistuksista noin puolet on kohdistettu moottoriin. 645-kuutioisen V-twinin teho on noussut viidellä hepalla 71 hevosvoimaan ja polttoaineenkulutukseksi ilmoitetaan niukat 3,2 litraa satasella. 

Myös muuhun pyörään on tehty paljon päivityksiä, mikä näkyy kahdeksan kiloa pienempänä painona, nyt SV 650 painaa ajovalmiina 197 kiloa. Uutta on muun muassa jäähdytin, airbox, ja entistä kapeampi bensatankki. Pyörä on saanut myös uuden LCD-mittariston. 

Pyörään on asennettu kaksi täysin uutta sähköistä apuvälinettä. Low RPM Assist nostaa automaattisesti moottorin kierroksia, kun kytkintä vapautetaan, jotta pyörä ei sammuisi. Suzuki Easy Start puolestaan tarkoittaa, että käynnistysnappia ei tarvitse painaa kuin kerran, ja startti pyörittää moottoria, kunnes se käynnistyy. 

Uusin numero