Suzuki V-Strom 1000

Pelot siitä, että uusi V-Strom 1000 olisi pikaisesti uudistettu versio vuonna 2002 esitellystä edeltäjästä, hälvenivät jo koeajoa edeltävänä iltana Espanjan Almeriassa järjestetyssä esittelytilaisuudessa. Seuraavana päivänä jo muutama kilometri riitti vakuuttamaan allekirjoittaneen. V-Strom ei ole mikään tuunattu 2000-lukulainen, vaan tuntuu uudelta, modernilta ja todella hyvältä moottoripyörältä.
Ylistys ilman selitystä ei kuitenkaan vakuuta. Mihin V-Strom sijoittuu kilpailijoihin nähden? Suzukin mukaan se täyttää 800- ja 1200-kuutioisten välisen tyhjiön. V-Stromin keveyttä painotetaan: pyörä painaa ajovalmiina vain 228 kiloa, ja sen kyllä huomaa! V-Strom ei muistuta suurempia malleja, vaan tuntuu pikemminkin 800-kuutioisten kilpailijoidensa kaltaiselta. Täysikasvuiseksi seikkailupyöräksi sitä on yllättävän helppo käsitellä, ja liikkeellä ollessa eron kookkaampiin huomaa selvästi. 
Ohjaustanko on edelliseen malliin nähden 34,2 millimetriä lähempänä kuljettajaa ja jalkatapit 15 milliä taaempana, mutta merkittävin ero on kaventuneet satula ja tankki. Asento on mukavampi ja jalat ylettyvät paremmin maahan. Istuinkorkeus (850 mm) ei ole säädettävä, mutta lisävarustesatuloilla korkeutta saa nostettua 35 millin tai laskettua 30 millimetrin verran. Innokkaat Suzuki-insinöörit jakelivat pyöriä testikuljettajille ja allekirjoittaneelle, 197-senttiselle valikoitui korkeammalla satulalla varustettu versio. Siinä oli edelleen erittäin mukava asento ja polven kulma oli miellyttävä. 

Tuulilasin säätömekanismi on kaikkien aikojen fiksuin. Lasia yksinkertaisesti työnnetään eteenpäin ja asentoja on kolme. Lisäksi tuulilasia voi säätää pystyasennossa kahteen eri asentoon (+15/30 mm), mutta silloin on otettava ruuvimeisseli avuksi. Yläasennoissa tuulilasi toimii erinomaisesti sadan kilometrin tuntivauhtiin asti. Sitä kovempiin nopeuksiin soveltuu alempi asento paremmin. Tällöin kuljettajaan kohdistuu enemmän ajoviimaa, mutta turbulenssi ei häiritse. Lisävarusteena saa korkeamman touringtuulilasin ja jälkimarkkinaosia tulee varmasti myös pian markkinoille. Tuulensuoja ei ole täydellinen, mutta siitä saanee paremman oikeiden asetusten ja muutamien muutosten avulla. 
Lisävarusteena saa lämpökahvat, kahvasuojat, pohjapanssarin, lisävalot ja paljon muuta. 
Päivitetty V-twini käy pehmeästi ja miellyttävästi, eikä alakierroksilla ole ikäviä kolinoita tai nykimistä. Yli 3 500 kierroksella pyörä on parhaimmillaan ja sataheppainen moottori saa aikaan leveän hymyn.  
Entistä jäykemmästä ja kevyemmästä rungosta löytyy KYB:n täysin säädettävä 43-millinen USD-haarukka, 20 milliä pidempi akseliväli sekä asteen verran jyrkempi haarukan kulma ja kaksi milliä lyhyempi etujättö. Uusi V-Strom loistaa kirkkaana tähtenä pehmeän ja miellyttävän jousituksensa ansiosta. Se on ajo-ominaisuuksiltaan sekä viihdyttävä että turvallinen. Vastaohjauksen tarve on minimaalinen, ajolinjaa on helppo muuttaa mutkissa ja vakaus on hyvä. Uusi luistokytkin pehmentää ajokokemusta ennestään, sillä se ehkäisee takarenkaan lukittumista pienemmälle vaihteelle vaihtaessa. 
Edessä on kaksi Tokicon radiaalisatulaa, ja ABS-järjestelmä on Boschin käsialaa. Lopputulos on hyvä, tuntuma on mukava ja ABS toimii häiriöttä.  Jarrukahva on viisiportainen, kytkin kuusiportainen ja molemmat ovat helppokäyttöisiä. Kuusiportainen vaihteisto toimii mainiosti, eikä tahattomia vapaita tule vastaan. 
Uusi V-Strom on kuin tehty asfalttiin puetuille maanteille. Yli 140 kilometrin tuntinopeudessa moottori värähtelee korkeilla kierroksilla, mutta jos malttaa pitää kierrokset alempana, ei värinöistä joudu kärsimään. Kaasukahva on tehty käytettäväksi!
Luistonesto on kaksiportainen ja sen voi halutessaan kytkeä pois päältä. Asento 1 on vähiten rajoittava ja sallii pientä keulimista, kun taas asento 2 rajoittaa enemmän ja sopii parhaiten asfaltille. Jälkimmäisessä asennossa mutkista voi kaasuttaa täysillä myös märällä kelillä, koska se sallii vain aavistuksen sivuttaisliikehdintää ennen järjestelmän puuttumista peliin. 
Yli 300 kilometrin ja erilaisten asfalttiteiden jälkeen koitti paluu lähtöpisteeseen. Uusi V-Strom 1000 teki vaikutuksen helppokäyttöisyytensä, käyttäjäystävällisyytensä, mukavuutensa sekä etenkin viihdyttävyytensä ansiosta. Sora-ajoa en päässyt kokeilemaan, mutta todella tasapainoinen pyörä toimisi varmasti myös löysällä alustalla. 
Suzuki on päässyt takaisin oikeille raiteille, ja toivottavasti myös pysyy siellä.

Uusin numero