Superviikonlopun avauspäivä tarjosi tapahtumia Hyvinkäällä

SM-sarjan avauspäivä tarjosi ensimmäisessä erässä huikean ylivoimaista suoritustasoa ja toisessa erässä puolestaan tiukkaa kamppailua.

Jami Numminen oli SM-kauden avauserässä totaalisen suvereeni. Nopeaksi tiedetty nuorukainen paineli kuitenkin erän alkupuolella karkuun kokeneemmilta ja aikuisten tasolta menestystä keränneiltä kanssakilpailijoiltaan lähes käsittämättömällä vauhdilla. Neljä sekuntia kierroksella karkuun muulta kärkijoukolta ei jätä juurikaan selittelyille sijaa.

Loppujen lopuksi Nummisen erävoitto kirjattiin historiaan reilun kahdenkymmenen sekunnin erolla kakkoseksi ajaneeseen Eestin Erki Kahroon. Kolmas oli Teemu Lehtinen.

Toisen erän ensimmäinen kierros poisti pelistä kaksi ennakkosuosikkia. Numminen ja Juuso Matikainen olivat mukana kolarissa, josta kumpikin poistui jalkaisin varikon puolelle.

Johdon otti käsiinsä ensimmäisellä kierroksella Santeri Kinnunen. Muutaman kierroksen jälkeen Lehtinen nousi kärkeen, mutta hänen vauhtinsa hiipui syystä tai toisesta. Seuraava erää vetävä kilpailija oli Teemu Keljo, hän kävi tiukkaa kamppailua Miika Oinosen kanssa.

Oinonen onnistui rutistamaan kärkeen ja vei tapahtumarikkaan erän voiton loppujen lopuksi selvästi. Kahron avauskierros meni kokolailla penkin alle, mutta eestiläinen teki hurjan työmäärän ja nousi loppujen lopuksi erän toiseksi ennen Keljoa.

Suomalaiset hyvin
esillä junioreissa

Junioreiden EM-kisan karsinnoissa EMX85-luokassa paikkaa sunnuntain kisaeriin tavoitteli 65 ajajaa, joten karsinta ajettiin kahdessa ryhmässä.

Ykkösryhmän karsintakisaerän voitti Belgian Jorge Prado. Matias Murto oli ryhmän paras suomalainen yhdeksännellä sijallaan. Kahdeksantoista parhaan joukkoon, eli suoraan sunnuntain kisaeriin ehtivät myös Robin Ulvinen (12.), Matias Latvala (13.), Patrik Aho (15.) ja Samuli Jokiniemi (17.)

Toisen ryhmän nopein oli britti Conrad Mewse. Poika voitti luokan kisaerät avauskisassa Hollannissa, joten hän on ajanut sarjassa tähän mennessä vain voittoja. Kim Savaste oli lupauksia antavasti erän kolmas. Karsintaseulan läpäisivät myös Valtteri Räsänen (13.) ja Niko Silmola (16.). EM-formaatin mukaisesti loput paikat sunnuntain eriin jaettiin Last Chance- aika-ajossa, jossa Tomi Siro otti kisapaikan kakkossijallaan. Peetu Juupaluoma ylsi ensimmäisen vara-ajajan paikalle.

Pienimmät ja nuorimmat juniorit, eli EMX65-luokka keräsi paikalle 28 osallistujaa, joten karsintakisassa ratkottiin ainoastaan sunnuntain kisaerien lähtöpuomille menojärjestys.

Hollantilainen Raivo Dankers vei karsintaerän voiton. Emil Weckmanin erä alkoi mahdollisimman huonosti. Hän oli nurin heti lähtöpuomin kaaduttua, mutta huikean nousun jälkeen ruutulipulla neljäntenä.

Kasper Kangasniemi oli karsintaerän 11., Viktor Juselius 15., Kimi Koskinen 17., Samuli Puhakainen 18., Tomi Mannonen 20., Tobias Koukku 24. ja Timi Nyman 27.

EM-kisassa ajetaan sunnuntaina kummassakin luokassa kaksi varsinaista kisaerää. Lisäksi sunnuntaina korkataan MX1-luokan SM-sarja.

Täydelliset tulokset:
http://www.mylaps.com/en/events/891681
 

Viimeisin numero