Supersport MM Misano: Tuulen kaksi Top10-sijoitusta riittivät MM-pisteiden viidennen sijan säilyttämiseen

Niki Tuulen kilpailukausi Supersport-luokan MM-sarjassa jatkui kuukauden tauon jälkeen Misanon radalla Italiassa. Triumph Dynavolt-tallissa ajava Tuuli ajoi aika-ajoissa sekä molemmissa kilpailulähdöissä kymmenen parhaan joukkoon ja säilytti viidennen sijansa sarjan yhteispisteissä.

Lauantain aika-ajoissa kärkikolmikon takana käytiin todella tiukkaa taistelua lähtöpaikoista ja seuraavat kymmenen kuljettajaa mahtuivatkin kolmen kymmenyksen sisään. Tuulen vauhti riitti tällä kertaa kymmenenteen sijaan, ja lähtöruutu parani vielä yhdellä Simone Corsin saaman rangaistuksen takia. Paalulle ajoi Niccolo Bulega.

Lauantain kilpailussa Tuuli otti hyvän startin ja piti paikkansa kymmenen kärjessä. Aivan kärkitaistoon vauhti ei tällä kertaa riittänyt ja Tuuli ajoi läpi kilpailun isossa ryhmässä, jossa taisteltiin seitsemännestä sijasta. Taisto oli tiukkaa mutta Tuuli piti pintansa ja kiidätti Triumphinsa maaliin yhdeksäntenä. Kilpailun voittoon ajoi jälleen sarjaa hallitseva Niccolo Bulega.

”Aika-ajo ihan OK, kolmas rivi on ihan hyvä paikka lähteä. Kisassa hyvä startti, mutta jäin vähän jumiin porukan taakse, kun se oma tuntemus ajamiseen ei ole niin hyvä, että pystyisi ohittamaan ja hyökkäämään ensimmäisillä kierroksilla. Alun jälkeen ajaminen parani ja tuntui välillä jopa hyvältä, mutta eihän yhdeksäs sija ole sitä mitä täältä haen ” kertoi Tuuli lauantain kisan jälkeen.

Sunnuntain kilpailussa Tuulen otti taas hyvän startin, ja ensimmäisen kierroksen jälkeen sijoitus oli yhdestoista. Toisella kierroksella Tuuli nousi jo kymmenenneksi, mutta seuraavan kierroksen virheen seurauksena neljä kuljettajaa tuli ohi. Parin seuraavan kierroksen aikana Tuuli puristi kahdesta kilpakumppanista ohi ja kun kärkiryhmästä meni vielä muutama kuski nurin, niin kymppipaikka oli taas hallussa. Mutta vauhdin kiristykseen ei ollut enää varaa ja siihen nousu valitettavasti loppui tällä kertaa. Tuuli ajoi varmasti maaliin sijalla kymmenen. Kilpailun kärjessä Stefano Manzi pystyi kukistamaan Niccolo Bulegan viimeisellä kierroksella ja otti kauden ensimmäisen voittonsa.

”Kisaan lähtiessä oli aika hyvä fiilis. Lähtö ja ekat mutkatkin meni hyvin ja oli ihan hyvä syöttö päällä. Mutta sitten tulin vähän liian aggressiivisesti kasimutkan jarruun, perä nousi ilmaan, tuli sivulle ja menin vähän ulos radalta ja tietysti ukkoa lappoi heti ohi. Sen jälkeen vaan yritin kasata sitä ajamista ja ajaa maaliin. Harmittaa näillä sijoilla ajella, mutta tuntuu vaan vaikealta viedä tuota pyörää tällä hetkellä ja ajamisesta puuttuu rentous ja tuntuma pyörään. Paska fiilis, mutta eipä tässä auta muuta, kun mennä etiäpäin” kommentoi pettynyt Tuuli sunnuntaina,

  1. kilpailun tulokset:

2. kilpailun tulokset.

MM-pistetilanne:

Uusin numero