Supersport MM Argentiina: yksi jarruvirhe maksoi Niki Tuulelle podiumsijoituksen

Ratamoottoripyöräilyn Supersportin MM-sarjan kilpailuviikonloppu ajettiin tällä kertaa Argentiinassa Andien juurella San Juan Villicum -radalla. Imatralainen Niki Tuuli oli hyvässä vauhdissa läpi viikonlopun ja ajoi sijat neljä ja viisi.  Sarjan yhteispisteissä Tuuli nousi seitsemänneksi.

Tuulen oli tarkoitus ehtiä perille Argentiinaan niin, että keskiviikko ja torstai olisivat olleet lepopäiviä ennen kisaviikonloppua. New Yorkin jatkolennon peruminen venytti aikataulua ikävästi. ”Matka tänne kesti 62 tuntia ja olo ei sen jälkeen ole pirtein mahdollinen, mutta on sentään torstai aikaa levätä, ja sitten perjantaina lähdetään radalle ja odotuksena on kauden eka podiumsijoitus”, kertoili Tuuli saavuttuaan lopulta perille Argentiinaan. Perjantain harjoituksissa irtosi kolmas ja seitsemäs sija, vaikka toisissa harjoituksissa Tuuli kaatoi MV Agustansa rajun jarrutuksen päätteeksi.

Lauantain aika-ajossa Tuuli jatkoi hyviä suorituksiaan ja viimeisellä nopealla kierroksellaan ajoi viidenteen lähtöruutuun vain neljä kymmenystä paalulle ajaneesta Dominique Aegerteristä jääneenä.

Lauantain kilpailussa Tuuli otti hyvän lähdön ja piti paikkansa kärkikuusikossa. Kilpailu sujui puolimatkaan asti todella tasaisena mutta sitten kärkikolmikko lisäsi vauhtia ja Tuuli jäi taistelemaan neljännestä sijasta Oncun ja Baldassarin kanssa. Tällä kertaa sijoitukset ratkottiin ilman kolarointeja ja ruutulipulle Tuuli ajoi viidentenä. Kilpailun voittoon ajoi jälleen kerran Dominique Aegerter 

”Olen tosi tyytyväinen aika-ajoon, sain puristettua hyvän kierrosajan. Pari kymmenystä alle rataennätyksen mutta se riitti kuitenkin vasta viidenteen sijaan, joten kyllä oli kyyti kylmää. Kisassa hyvä startti ja hyvää taistelua kärkiryhmässä. Pyörän säädöt oli ehkä vähän pielessä ja enkä saanut oikein pyörää kääntymään ja siitä johtuen rikoin takarenkaan tosi nopeasti. Sen jälkeen ajaminen olikin paljon vaikeampaa mutta kaikki puristettiin irti mitä löytyi ja olenkin ihan tyytyväinen omaan ajooni.” totesi Tuuli kilpailun jälkeen.

Sunnuntain kilpailussa Tuuli oli ensimmäisen kierroksen jälkeen sijalla seitsemän, mutta takoi kilpailun nopeimpia kierroksia ja nousi hetkessä neljänneksi. Kuudennella kierroksella Tuulelle sattui paha jarruvirhe maalisuoran päässä ja sijoitus valahti hetkessä seitsemänneksi. Vauhtia kuitenkin löytyi ja imatralainen ei antanut periksi ja nousi muutamassa kierroksessa viidenneksi. Kilpailun puolivälissä kärjessä ajanut De Rosa kaatui ja Tuuli oli jo neljäs. Kärkikolmikon vauhti oli kuitenkin tällä kertaa liikaa ja Tuuli joutui rajusta yrityksestä huolimatta tyytymään neljänteen sijaan vain pari sekuntia voittaja Aegerteristä jääneenä.

”Ensimmäisellä kierroksella hävisin muutaman sijan mutta pääsin kyllä heti nousemaan. Hyvä kyyti oli päällä mutta valitettavasti tein jarrutusvirheen ykkösmutkassa ja tipuin kärkiporukasta pois. Muuten olisin kyllä pystynyt taistelemaan podiumpaikasta tai jopa voitosta, mutta se nyt kaatui valitettavasti yhteen virheeseen. Sunnuntain warm upiin muutettiin pyörän balanssia ja saatiin kääntymään se paremmin, niin ei puskenut enää mutkissa ulos ja rengaskin kesti paremmin. Minkäs sille mahtaa, pitää vaan ensi kerralla onnistua jokaisessa mutkassa ja jokaisessa jarrutuksessa. Hienoa kuitenkin nähdä, että joka viikonloppu ollaan menty eteenpäin ja oma kuntokin paranee koko ajan ja luottamus omaan tekemiseen kasvaa sitä mukaa. Mutta hyvin tyytyväinen olen kuitenkin kisaan, parempaan ei tällä kertaa pystynyt” tiivisti Tuuli sunnuntain suorituksensa.

”Toivottavasti tulevaisuuden suunnitelmatkin selviävät lähiaikoina ja nähdään mistä sitä itsensä sitten löytää ensi kaudella. Mutta vielä on pari viikonloppua aikaa ajaa podiumille tällä kaudellakin. Nyt suoraan kohti kotia, ja keskiviikkona pitäisi olla Suomessa. Sitten viikko kotona ja kohti Indonesiaa”, päätti Tuuli ennen kuin lähti matkalaukkuineen kohti lentokenttää. Ensi kaudesta on siis jo neuvottelut pitkällä ja uutisoidaan siitä heti kun asiat varmistuvat.

Lauantain kilpailun tulokset

Sunnuntain kilpailun tulokset

MM-pistetilanne:

  1. Dominique Aegerter, Yamaha, 424
  2. Lorenzo Baldassarri, Yamaha, 352
  3. Can Oncu, Kawasaki, 216
  4. Nicolo Bulega, Ducati, 190
  5. Stefano Manzi, Triumph, 178
  6. Federico Caricasulo, Ducati, 162
  7. Niki Tuuli, MV Agusta, 127
  8. Yari Montella, Kawasaki, 114

Uusin numero