Supercrossin SM-sarja starttaa 22.5.2010

Mukana ovat jälleen kaikki Suomen parhaat motocrosskuljettajat MM- ja EM-sarjoista sekä kotimaan kärki.

Tällä kaudella Supercrossin Suomen mestaruus ratkaistaan viiden osakilpailun sarjassa. Viimevuotisten Vantaan, Hyvinkään ja Siilinjärven osakilpailujen rinnalle tulee marraskuun alussa Lahden Suurhallissa järjestettävä kaksipäiväinen Supercross-finaali.

Suurimpana ennakkosuosikkina kauteen lähtee viime vuoden hopeamitalisti ja tällä kaudella italialaisessa Yamaha Gariboldi Monster Energy -tiimissä MX2-luokan MM-sarjaa kiertävä Harri Kullas. Kullas on tällä kaudella saavuttanut jo pronssia Italian mestaruussarjasta ja hän on kivikovassa MX2-luokan MM-sarjassa kolmen osakilpailun jälkeen yhdeksäntenä.

– Lähden todella hyvällä mielellä tämän vuoden SM-sarjaan. Viime kaudella ajoimme Antti Pyrhösen kanssa tiukasti kisaa kaikilla paikkakunnilla, ja tänä vuonna uskon Tommi Mäkisen tarjoavan kovimman vastuksen. Sarja oli viime vuonna onnistunut ja mielenkiintoinen, joten toivon, että se on vain kehittynyt entisestään. Lähden jälleen antamaan parhaani ja kaikkeni. Viime vuonna se riitti SM-hopeaan, joten katsotaan, mihin tänä vuonna yllän, Kullas kertoo.

Loukkaantumisen takia viime vuoden lähes kokonaan kisoissa sivussa ollut Tommi Mäkinen on Harri Kullaksen kovin haastaja Supercrossin SM-sarjassa. Mäkinen on ajanut alkukauden aikana runsaasti kansainvälisiä kilpailuja Etelä- ja Keski-Euroopassa, ja hänen paras sijoituksensa tämän kauden MX3-luokan MM-sarjasta on Portugalin avauksen viides tila.

Muita Supercrossin SM-sarjan ennakkosuosikkeja ovat viime vuoden SM-pronssimitalisti Jussi Nikkilä, EM-sarjaa kiertävä Ludde Söderberg sekä viime vuonna motocrossin junioriluokkaa MXJ:tä dominoinut Atte Jousi.

Vantaan Supercross on tämän kauden ensimmäinen kilpailu, jossa kaikki suomalaiset huippukuljettajat ovat yhtä aikaa lähtöpuomin takana. Ainoastaan viime vuoden mestari Antti Pyrhönen on viime syksynä MM-joukkuekilpailussa tapahtuneen loukkaantumisen takia edelleen toipilaana eikä näin ollen pääse SM-sarjan avaukseen. Miss Supercrossina jatkaa viime vuoden tapaan Viivi Pumpanen.

SML Supercross fueled by Monster Energy -osakilpailut:
22.5.2010 Vantaa Vauhtipuisto
17.7.2010 Hyvinkää Vauhtikeskus
14.8.2010 Siilinjärvi Hamulan rata
6.11.2010 Lahti Suurhalli
7.11.2010 Lahti Suurhalli

Supercross on yksi motocrossin kilpailumuodoista. Ratana käytetään lyhennettyä motocrossrataa, jossa on paljon hyppyreitä ja muita teknisesti vaativia kohtia. Kierroksen pituus on noin 60 – 80 sekuntia. Kilpailu ajetaan pudotuskaaviojärjestelmällä, joka huipentuu päivän nopeimpien ajajien finaalilähtöön.

Uusin numero