Supercrossin odotetaan tuottavan yli puolen miljoonan euron piristysruiskeen elinkeinoelämälle

Aiempien vuosien tapaan Tampere Supercross teetti MIR Link Oy:llä kavijätutkimuksen, joka toteutettiin verkkokyselyna tapahtuman asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Kyselyyn tuli 330 vastausta. Sen perusteella Tampere Supercrossin ja Tampere OffroadExpon yhteensa 10 200 asiakasta jättivät Tampereen seudulle arviolta yli 700 000 euroa. Lipunmyynnin ja messujen ohella merkittävimmät sektorit olivat majoitus- ja ravintolapalvelut.

Vuoden 2016 tapahtuman aikana kaksi tamperelaista yhteistyöhotellia olivat täynnä Supercrossin asiakkaita. Kyselyyn vastanneista yli 20 % olivat majoittuneet hotelleissa. Tapahtuma kiinnostaa ympäri Suomea – ja jopa kansainvälisesti – sillä peräti 64 % asiakkaista tuli Pirkanmaan ulkopuolelta. Hotelliyöpymiset tuottivat arviolta 200 000 euroa Tampereen seudulle.

Osansa saivat myös alueen ravintoloitsijat, kun yli 7 500 asiakasta (73,6 %) käytti alueen ravintolapalveluita viikonlopun aikana yhteensäarviolta 300 000 euron edestä. Suoraa hyötyätapahtumasta saivat myös taksit, sillä kyselyn perusteella 5,4 % kävijöistä(n. 550 hlöä) käytti kulkemiseen taksia. Lisäksi on syytähuomioida välilliset tuotot, kuten polttoaineostokset, parkkimaksut, bussiliput ja muut ostokset.

Huippuluokan asiakastyytyväisyys ja loppuunmyydyt katsomot

Tampere Supercross & Offroad Expon asiakastyytyväisyys kokonaisuudessaan on ollut erinomaista luokkaa. Viime vuosina tapahtuma on vastannut asiakkaiden odotuksia tai ylittänyt ne yli 90 % mielestä(2015: 95%, 2016: 91 %). Kaksipäiväisen Tampere Supercrossin lauantai onkin viime vuosina ollut loppuunmyyty. Lipunmyynti on käynnissäosoitteessa www.ticketmaster.fi.

Uusin numero