Suomi MM-joukkuekisaan jälleen ilman maailmanmestari Hermusta

Henkilökohtaista maailmanmestaruutta puolustava ja tämän kauden sarjaa johtava Hermunen edusti viime syksynä joukkuekisassa hopealle päätynyttä Bulgariaa.

Hermuselle järjestyi silloin Bulgarian passi, joka ajaa joukkuekisassa kansallisen lisenssin edelle.

"Harmi, sillä Manu
on maailman nopein"

– Olen keskustellut asiasta virallisesti Hermusen kanssa ja hän ei ole lähdössä joukkueeseemme. Tietenkin sinänsä harmi, sillä Manu on maailman nopein supermotokuljettaja, korostaa Konttinen.

Kansainvälinen moottoriliitto FIM ja promoottori BProm Sport vahvistivat viikonvaihteessa, että MM-joukkuekilpailu ajetaan 12. lokakuuta San Martino del Lagon radalla Italian Cremonassa.

Samalla radalla on ajettu jo tällä kaudella henkilökohtaisista MM-pisteistä. Hermunen sivalsi silloin voiton ja kolmannen sijan.

Tuttu trio pukemassa
sinivalkoiset värit ylleen

Suomen joukkuetta ei ole lyöty vielä lopullisesti lukkoon, mutta EM-sarjaa johtava Asseri Kingelin ja pisteissä kolmantena oleva Toni Klem ovat sen itseoikeutettuja kuljettajia.

Kolmannen kuskin osalta vahvimmin tapetilla on Kingelinin ja Klemin rinnalla Suomen trion viime vuonna Bulgarian Plevenissä muodostanut Sami Salstola.

– Virossa ajettava henkilökohtainen MM- ja EM-osakilpailu toimii yhtenä näytön paikkana, Konttinen viittaa Tabasalun ja elokuun 31. päivän suuntaan.

Supermotojoukkue
täyttää kriteerit

Supermoto täyttää SML:n asettamat kriteerit joukkuekilpailun osalta.

– Sillä on mitalimahdollisuudet ja rahoitus joukkuekisaan on olemassa, kertoo Konttinen.

Kuljettajakohtainen budjetti liikkui tiettävästi noin 3000 euron tuntumassa.

Teknisistä murheista kärsinyt Suomen joukkue sijoittui viime vuonna Bulgariassa kahdeksanneksi.

Mestaruuteen ajoi Italia kolmikolla Ivan Lazzarini, Cristian Ravaglia, Teo Monticelli. Bulgaria oli toinen joukkueella Hermunen, Angel Karanyotov, Alexander Georgiev ja Ranska kolmas triolla Sylvain Bidart, Thomas Chareyre, Warren Bougard.

– Kingelin ja Klem on parantaneet koko ajan vauhtiaan ja Salstola omaa hyvän kansainvälisen kokemuksen. Näen, että Suomella on kaikki saumat mitaleille Italiassa, toteaa Konttinen.

Suomi on saavuttanut supermoton MM-joukkuemitalin viimeksi vuonna 2011, kun Hermunen, Klem ja Kingelin ajoivat pronssia Espanjan Alcanizissa.
 

Uusin numero