Suomi kymmenes motocrossin EM-joukkuekilpailussa

Miesten EM-kilpailussa oli mukana 13 maata, joiden joukossa Suomen nelikko oli niukasti Latvian perässä kymmenes.

85-kuutioisilla pyörillä ajaneista suomalaisista Vantaan Moottorikerhon (VMK) Aleksi Kurvinen otti eräsijat 12 sekä viisi ja Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen 15 ja 16.

Jämsän Seudun Moottorikerhon Roni Kytönen oli 125-kuutioisella pyörällä erissä 21:s ja 23.

VMK:n Miro Sihvonen kyyditti 250-kuutioisen pyöränsä ensimmäisessä erässään kuudenneksi, mutta hän ei startannut kakkoserään pyörän teknisen vian takia.

– Kisa oli kova ja osa kuskeistamme pääsi kiitettävälle tasolle, mutta jotenkin osa jäi omasta osaamisestaan, joukkueenjohtaja Miska Aaltonen kertoi.

– Kurvisella oli huonot startit, mutta kiitettävät nousut joukon hänniltä, varsinkin toisessa erässä. Vesterinen kaatuili aivan liikaa, mutta hänen vauhtinsa olisi riittänyt kymmenen kärkeen. Hän otti ensimmäisen erän startin, mutta kaatui kolme kertaa. Toisessa erässä hän oli nurin neljä kertaa.

– Kytönen lähti kisaan pikahälytyksellä ja hän vielä haki tuntumaa uransa ensimmäisessä kansainvälisessä arvokilpailussa. Hän taisteli juuri sen, minkä pystyi. Sihvosen ensimmäinen erä oli hyvä, mutta hänen pyöränsä etuiskunvaimennin hajosi viimeisellä kierroksella. Vian luultiin olevan muualla, minkä takia todellista ongelmaa ei huomattu korjata kakkoserään. Todellinen vika selvisi vasta juuri ennen starttia eikä olisi ollut turvallista lähteä ajamaan.

Mestaruudet Italialle

Naisissa ensimmäinen kansainvälinen arvokilpailu oli kova haaste Tuusulan Moottorikerhon Julia Mattilalle ja Kangasalan Moottorikerhon Hanna Reinolalle, jotka olivat kummassakin erässä joukon hännillä. Näin Suomi oli yhdeksän maan EM-kilpailussa yhdeksäs.

Mestariksi ajoi miesten tapaan Italia perässään Hollanti ja Ruotsi. Italian joukkueessa ajoi muun muassa tämän vuoden maailmanmestari Kiara Fontanesi ja Hollannin väreissä MM-pronssimitalisti Nancy van de Ven.

– Naisemme eivät olleet ajaneet aiemmin tämänlaisella radalla eivätkä tämänlaisessa kisassa. Taso oli superkova, kun mukana oli iso nippu Euroopan kovimpia naiskuskeja. Mattilalle ja Reinolalle oli tärkeää saada tämä kokemus ja ajaa varmasti erät maaliin.

Team Finlandin urakka kansainvälisissä kilpailuissa on tältä vuodelta päättynyt. Maajoukkue oli mukana arvokilpailuissa kolmena perättäisenä viikonloppuna.

Suomi oli MM-maajoukkuekilpailun B-finaalissa yhdeksäs Ranskassa 27. syyskuuta.

Alle 14-vuotiaat voittivat junioreiden epävirallisen maailmanmestaruuden ja alle 21-vuotiaat olivat yhdeksänsiä Belgiassa 4. lokakuuta.

EM-maajoukkue ajoi nyt sunnuntaina siis Italiassa kymmenenneksi ja naiset yhdeksänneksi.

Team Finlandia maajoukkuekilpailuissa vauhdittavat A-Hellman Oy, JPV Racing, KTM Nordic Oy, OFFROADPro, Ab Sparal Oy, Star Meal ja Tapesnake Custom Graphix.

Miehet:
1. Italia, 37 pistettä
2. Ruotsi, 39p.
3. Ranska, 64p.
…10. Suomi, 98p.

Naiset:
1. Italia, 4p.
2. Hollanti, 9p.
3. Ruotsi, 15p.
…9. Suomi, 52p.

Kaikki tulokset:
http://results.mxgp.com/mxgp/standings.aspx
 

Uusin numero