24 huhtikuun, 2024
Mauno Hermunen on Suomen ainoa supermoton maailmanmestari. Vuoden 2013 MM-kullan lisäksi hän saavutti vuosina 2012 ja 2014 MM-hopeaa ja vuonna 2010 MM-pronssia.
SAAVUTUKSET
MM-kulta 2013
MM-hopea 2012, 2014
MM-pronssi 2010
SM-kulta 2007 Open
SM-hopea 2009 S1
SM-pronssi 2006 Open
S2-luokan Saksan mestari 2008
S2-luokan Itävallan mestari 2008
Motocrossin 85cc Suomen Cup mestari 2003
Motocrossin alle 18v SM-hopea 2004, 2005
Mauno Hermunen syntyi vuonna 1988 Ruskeasannan motocrossradan läheisyydessä asuvan vantaalaisperheen esikoiseksi. Seuraavana vuonna hän sai seurakseen pikkuveljen ja kolme vuotta myöhemmin pikkusiskon.
Perheen isä oli hurahtanut moottoripyöriin jo ennen lasten syntymää ja hankkiessaan uutta katupyörää itselleen, hän sai kaupanpäällisiksi 50-kuutioisen mopon, jota Mauno pääsi kokeilemaan ensimmäisen kerran noin 2-3-vuotiaana.
5-6-vuotiaana Mauno osallistui sarjacross-kilpailuihin. Hän ei koskaan kuitenkaan ajanut tosissaan voiton kiilto silmissä. Moottoriurheilu oli hänelle hauskanpitoa aivan alusta saakka. Hän ajoi omaksi ilokseen ja pärjäsi jos pärjäsi.
12-vuotiaana Travis Pastranaa ihannoinut Mauno sai kilpalisenssin ja kilpailemisesta motocross-sarjoissa alkoi pikkuhiljaa muodostua systemaattisempaa. Nuorukainen dominoi motocrossin 80cc-luokassa täydellisesti. Hän voitti kaikki erät. Harjoitus oli tehnyt Maunosta täysin ylivoimaisen. Nuorukainen oppi jo tuolloin, että intensiivinen ajaminen tuottaa tulosta. Hän ei ole koskaan uskonut luonnonlahjakkuuteen. Motocrossin lisäksi Mauno ajoi jonkin verran enduroa isänsä kanssa. Hän harrasti myös jääkiekkoa ja jalkapalloa, mutta jätti lajit pian taakseen, sillä hän arvosti enemmän yksilöurheilua. Joukkuelajit eivät Maunoa kiinnostaneet, sillä häntä ärsytti katsoa vierestä, jos tiimikaveri mokaili. Yksilölajissa hän itse oli vastuussa omasta menestymisestään, eikä ollut muiden tasosta riippuvainen.
Vuonna 2005 17-vuotias Mauno sai ensikosketuksen supermotoon, kun Marko
Paju pyysi nuorukaista kokeilemaan lajia hänen omien kuljettajiensa loukkaannuttua. Ensimmäinen kokeilu tuntui motocrossia lähes koko ikänsä harrastaneesta Maunosta oudolta, mutta hän omaksui lajin nopeasti itselleen. Yhden kokeilukerran jälkeen Mauno ilmoittautui mukaan kauden viimeiseen osakilpailuun. Kaikkien yllätykseksi hän ajoi itsensä debyyttikilpailussa palkintokorokkeelle sijoituttuaan kolmanneksi. Myös Mauno itse ihmetteli tilannetta, sillä ei hänellä pitänyt vain yhden kokeilukerran jälkeen olla mahdollisuuksia pärjätä täysin uudessa lajissa, mutta ilmeisesti motocross-pyörän päällä vietetyt vuodet olivat tehneet tehtävänsä ja antaneet hyvän pohjan supermotoon.
Mauno oli nyt valinnan edessä. Jatkaisiko seuraavalla kaudella motocrossissa vai vaihtaisiko supermotoon, joka oli saamassa myös SM-arvon. Lopulta hän päätti keskittyä uuteen lajiin, sillä motocrossia hänen olisi pitänyt treenata huomattavasti enemmän pärjätäkseen. Hän ei kuitenkaan halunnut täysin jättää crossia, vaan ajoi kauden 2006 aikana muutaman MX2-luokan SM-osakilpailun.
Mauno starttasi debyyttikautensa supermotossa täydellisesti, kun hän vei nimiinsä historian ensimmäisen supermoton SM-osakilpailun. Kauden päätteeksi Husqvarnalla kisannut nuorukainen saavutti supermoton SM Open -luokan SM-pronssia Ville Jauhiaisen viedessä kultaa ja Kalle Torosen hopeaa.
Pikkuhiljaa motocross alkoi jäädä kokonaan pois ja Mauno keskittyi pelkästään supermotoon. Lajivaihto oli mieluinen ja erityisesti virkistävä, sillä lähes 13 vuoden jälkeen motocross oli alkanut puuduttaa nuorta miestä. Vaihtelu tuli enemmän kuin tarpeeseen ja motivaatio ajamiseen oli taas huipussaan.
Kun SM-kausi 2007 starttasi, alkoi samalla Helsingin Moottorikerhon väreissä ajaneen Maunon dominointi. Hän vei nimiinsä kauden neljä ensimmäistä starttia, sijoittui kerran toiseksi ja kerran yhdeksänneksi kunnes taas vei nimiinsä seuraavat kuusi starttia. Nuorukainen kuittasi uransa ensimmäisen Suomen mestaruuden huikealla piste-erolla 270-217 ennen Kalle Torosta.
Vuonna 2008 Maunolle ehdotettiin, että hän lähtisi koittamaan taitojaan supermoton MM-sarjaan. Ja sinne nuorukainen suuntasikin, sillä hän ei nähnyt EM-sarjassa kilpailemisessa järkeä. Kansainvälistä kokemusta hän oli kuitenkin saanut kisattuaan edelliskaudella kahdessa Saksan mestaruussarjan osakilpailussa. Toisessa kilpailussa hän pääsi soitattamaan ensimmäisen kerran Maamme-laulua kansainväliselle yleisölle voitettuaan kilpailun. Voittaminen on Maunosta aina hienoa, tapahtui se sitten kotimaassa tai ulkomailla, niinpä hänelle ei tullut sen erityisempiä ilonpuuskia ensimmäisestä kansainvälisestä voitostaan.
Marko Paju hoiti Maunolle pyörän Saksasta, ja niin nuorukainen osallistui ensimmäiseen MM-kilpailuunsa Italian Castelletto di Branduzzossa. MM-debyyttinsä ensimmäisessä erässä Mauno nousi startista viidenneksi kuitaten pian päänahkoja aina ykkössijaan saakka. Hänen nimiinsä kirjattiin myös erän nopein kierros. Suomalainen osui kuitenkin radalla olleeseen isoon lammikkoon, joka suisti hänet radalta. Mauno pääsi jatkamaan matkaansa ylittäen maaliviivan seitsemäntenä. Seuraavassa erässä mies ylsi ruutulipulle jälleen seitsemäntenä. Ensikertalaisen lupaavat otteet herättivät huomiota, ja Husqvarna halusi Maunon tehdaskuljettajakseen kaudelle 2009 S2-luokkaan.
Vuosi 2008 osoittautui Maunon osalta yllättäen heti varsinaiseksi läpimurtovuodeksi kansainvälisille areenoille. Nuorukainen ajoi myös koko Saksan mestaruussarjan vieden S2-luokan mestaruuden itselleen saavuttaen siinä sivussa myös Itävallan mestaruuden. SM-sarjassa nuorukainen otti osaa vain kuuteen starttiin, mutta niissä tuloksena oli yhtä kakkossijaa lukuun ottamatta voitot. Vaillinaisen kauden takia Mauno jäi kuitenkin pisteissä kahdeksanneksi, mikä ei häntä haitannut pätkän vertaa. SM-kilpailuiden menestyksellä ei ollut mitään väliä, kun pääpaino oli nyt MM-tasolla.
Mauno aloitti MM-vuoden 2009 Husqvarnan tehdaskuljettajana loistavasti. Suomalainen vei nimiinsä heti kauden ensimmäisen kilpailun. Italiassa kisattu MM-avaus ajettiin sateella, joten voitto ei tullut hänelle yllätyksenä. Mauno oli aina ollut nopea märällä radalla. Hän myös tiesi, että tehdastallin kuljettajana hänellä ei olisi muuta tavoitetta kuin ajaa voitosta. Kausi sujui kaiken kaikkiaan mukavasti, vaikkei voittoja enää Italian jälkeen tullut. Loppupisteissä Mauno sijoittui neljänneksi.
MM-areenoiden lisäksi Mauno kisasi edelleen myös kotimaan kamaralla. Kaudella 2009 supermotoon perustettiin Open-luokan lisäksi S1 SM-luokka, johon kovimmat kuljettajat siirtyivät. Mauno jatkoi tuttua menoaan kärjessä. Hän vei kauden kaikki erät nimiinsä, mutta koska jätti yhden kisaviikonlopun väliin, hän kuittasi kauden päätteeksi SM-hopeaa Ari Åstedtin viedessä mestaruuden yhden pisteen erolla.
Kauden 2010 Mauno jatkoi MM-sarjassa Husqvarnan väreissä. Hän jäi Italian ensimmäisen kisaviikonlopun erissä podiumin ulkopuolelle, mutta saavutti Saksasta kaksi kakkossijaa. Kauden loppupuolella Maunon vauhti alkoi olla kovalla tasolla, hän nappasi kaksi voittoa ja yhden kakkossijan sekä Bulgariasta että kauden finaalista Espanjasta. Kauden päätteeksi Maunolla ripustettiin ensimmäinen MM-mitali kaulaan, kun hän sijoittui sarjassa kolmanneksi. Pronssimitali tuntui Maunosta hienolta, sillä kellään muulla suomalaisella ei ollut supermoton MM-mitalia. Toisaalta hän ei kuitenkaan koskaan ole juuri ollut palkinnoista kiinnostunut, niitä tulee ja menee, mutta samalla hän ajatteli, että mitalin värillä ei ole mitään väliä ellei se ole kultainen. Vaikka maailmanmestaruus antoi vielä odotuttaa itseään, oli Mauno tyytyväinen kauden tulokseen. Hän oli kuitenkin ajanut supermotoa vasta kolmen vuoden ajan edelleen mentaliteetilla ”kunhan vain ajelen”. SM-areenoilla Mauno oli enää vain vieraileva tähti. Hän kävi kuittaamassa tuplavoiton Kouvolan osakilpailusta, muut Suomen osakilpailut saivat jäädä.
2011 kausi ei kuitenkaan sujunut odotetulla tavalla. Husqvarna vaihtoi BMW:n moottoriin, mikä osoittautui huonoksi valinnaksi. Maunolla olisi ollut mahdollisuus päästä kisaamaan brittitiimiin, mutta hän päätti jäädä tehdastalliin. Tätä virhettä hän katui useaan otteeseen kauden aikana. Vuoden tuloksena oli vain yksi voitto ja neljäs sija loppupisteissä.
Ennen kauden 2012 alkua Mauno ymmärsi, että nyt oli aika alkaa tosissaan kisaamaan, mikäli mieli saavuttaa maailmanmestaruuden. Hänellä oli titteliin realistiset mahdollisuudet sekä fiilis, että nyt oli aika tehdä historiaa. Suomalaisella ei ollut enää mitään muuta syytä ajaa kuin ajaa voitoista. Hän oli jättänyt Husqvarnan taakseen ja kisasi nyt brittiläisessä SHR Engineering -tiimissä.
Mauno aloitti uudessa tiimissä ottamalla osaa Italian mestaruussarjan osakilpailuun. Hän vei Hondalla voiton. Hienosta saavutuksesta huolimatta, talli päätti kuitenkin vaihtaa TM:n kalustoon ennen MM-kauden alkua. Mauno oli ajanut Italian kilpailun jälkeisissä testeissä merkillä puoli sekuntia nopeampia kierrosaikoja, joten valinta oli helppo.
Kauden 2012 MM-avaus ajettiin sateisessa kelissä. Maunon pyörässä oli ongelmia sähköjen kanssa ja se ei suostunut käynnistymään startissa. TM:n omistaja tuli neuvomaan, miten pyörä lähtee käyntiin ja Mauno pääsi liikkeelle sijoittuen erän toiseksi. Kilpailun jälkeen hänen tuloksensa kuitenkin hylättiin, sillä muut tiimit väittivät TM:n omistajan koskeneen Maunon pyörään, mikä oli kiellettyä. Puutteellisesta näytöstä huolimatta suomalaisen oli tyytyminen ratkaisuun. Mauno oli erittäin kiukkuinen ja teki sen selväksi myös kilpailun johdolle. Hän tiesi, että mahdollisuudet maailmanmestaruuteen sulivat hylkäyksen myötä, sillä ensimmäisen erän nollasaldon myötä hän tulisi starttaamaan seuraavaan erään joukon hänniltä. Näin koko kolme erää käsittävä kisaviikonloppu oli vedetty viemäristä alas. Ketutus kuitenkin antoi Maunolle sellaista energiaa, että hän painoi suutuspäissään joukon hänniltä voittoon. Mies saavutti ykkössijan myös kolmannesta erästä. Hänelle oli aivan sama, vaikka olisi kaatunut. Hän ajoi niin kovaa kuin pystyi ja teki kaksi ja puoli sekuntia nopeampia kierrosaikoja.
Seuraavana kisaviikonloppuna Mauno jatkoi kahdessa ensimmäisessä erässä dominointiaan tuplavoitolla, mutta kolmannessa erässä hänen pyöränsä sammui ja miehelle jäi käteen vain viisi MM-pistettä. Loppukauden jokaisessa erässä hän nousi kuitenkin aina podiumille, mutta menetti mestaruuden lopulta 15 pisteen erolla Ranskan Thomas Chareyrelle. MM-hopea ei lämmittänyt Maunon mieltä. Hän olisi ilman hylkäystä voittanut maailmanmestaruuden selkeästi, niin ylivoimainen hän oli muihin nähden.
Mauno nieli pettymyksensä ja lähti vuoteen 2013 vain yksi tavoite mielessään. Hän tulisi saamaan pronssi- ja hopeamitaleilleen jatkoa saavuttamalla supermoton maailmanmestaruuden.
Nyt myös onni oli SHR-tiimin väreissä jatkaneen suomalaisen puolella. Pyörässä ei ollut koko kauden aikana minkäänlaisia ongelmia. Mauno oli täysin pitelemätön, hän voitti 14 erästä kymmenen ja saavutti tavoitteensa kauden viimeisen kisaviikonlopun viimeisen erän jälkeen jättäen nyt vuorostaan Chareyren toiseksi 13 pisteen erolla. Mauno kruunattiin historian ensimmäiseksi suomalaiseksi supermoton maailmanmestariksi! Saavutus oli miehestä hieno, mutta titteli ei aiheuttanut hänessä sen kummempia tuntemuksia. Hän oli aina ajanut itsensä takia ja halunnut todistaa itselleen olevansa kaikista nopein. Hän tiesi sen jo vuonna 2012, mutta nyt hänellä oli myös virallinen todistus kyvyistään. Mauno oli nyt maailman paras supermotoajaja.
Mauno nousi lajin huipulle huikealla vauhdilla. Heti ensimmäisistä kisoista lähtien hän ajoi aina kärjen tuntumassa ja saavutti nyt korkeimman tittelin vain seitsemän vuotta sen jälkeen, kun oli ensi kerran edes kokeillut supermotopyörää.
Maailmanmestaruuden lisäksi Mauno nousi otsikoihin syksyllä 2013 myös toisesta syystä. Hän päätti kisata supermoton joukkue-MM-kilpailussa Suomen sijasta Bulgarian väreissä. Bulgarian Moottoriliitto hankki miehelle maan passin ja Suomen Moottoriliitto antoi hänelle starttiluvan. Mauno saavutti bulgarialaisjoukkueensa kanssa vuoden 2013 joukkueiden MM-hopeaa.
Ennen kautta 2014 SHR-tiimi päätti lopettaa toimintansa, ja Mauno siirtyi kisaamaan tsekkiläiseen Tuning Motorsport -tiimiin. Uuden pyörän lisäksi suomalaisen piti totutella myös uusiin renkaisiin, sillä Dunlopin renkaat olivat nyt vaihtuneet Michelineihin, jotka eivät soveltuneet miehen ajotyyliin yhtä hyvin. Kaudesta tuli haastava, eikä Maunolla ollut mahdollisuutta puolustaa titteliään täysillä. Hän joutui tyytymään MM-hopeaan. Menetetty mestaruus harmitti, mutta Mauno keskittyi jo seuraavaan kauteen, jolloin hän siirtyi kisaamaan ratamoottoripyöräilyn moninkertaisen maailmanmestarin Max Biaggin omistamaan X-Max-tiimiin TM-pyörällä.
Kausi 2015 alkoi suomalaisen osalta hienosti. Hän saavutti voitot Espanjan avausviikonlopun molemmissa erissä, nappasi ykkössijan myös Italian viimeisestä erästä, toisen ja viidennen sijan lisäksi , ja dominoi jälleen Latviassa tuplavoitolla. Kauden puolivälin jälkeen hän johti MM-sarjaa. Sitten kuitenkin kohtalo puuttui peliin. Kesäkuussa Mauno oli harjoittelemassa Virossa, kun hänen hyppynsä jäi vajaaksi. Miehen selästä murtui yksi nikama ja toinen halkesi. Ennen tätä hän oli selvinnyt pienillä loukkaantumisilla, murtumia oli ollut solisluussa, sääri- ja pohjeluissa sekä ranteissa, mutta nyt toipuminen vei enemmän aikaa kuin mikään aiempi loukkaantuminen. Mauno oli pakotettu ripustamaan ajohanskat naulaan puoleksi vuodeksi. MM-kärkimies joutui jättämään kaikki loppukauden kisat väliin, mutta sijoittui siitä huolimatta MM-pisteissä kuudenneksi.
Raskas ja pitkä toipuminen sai Maunon miettimään tulevaisuuttaan. Hän oli huomannut myös motivaatiopulan iskeneen. Jo mestaruuden jälkeen hän oli pohtinut jatkaisiko enää kisaamista. Hän oli jo saavuttanut korkeimman tittelin, enää ei ollut mitään voitettavaa.
Maailmanmestaruuden, kahden MM-hopean ja yhden MM-pronssin myötä Mauno päätti jättää supermoton kisa-areenat taakseen. Hän kaipasi hengähdystaukoa, jonka aikana rentoutuisi ja kuntouttaisi itsensä takaisin kuosiin.
Tauko teki hyvää ja pikkuhiljaa mieli alkoi vetää takaisin radoille – ei kuitenkaan enää supermoton pariin. Mauno löysi uudelleen motocrossin pariin. Sairaslomalta palattuaan mies alkoi kisata SM-tasolla sekä motocrossissa että cross countryssa enduron maailmanmestarin Vesa Kytösen pyörittämän Kytönen Motorsportin väreissä. Mauno nautti lajivaihdosta, ja hänen ajamiseensa tuli uutta rentoutta. Selkä ei enää juuri vaivannut, tosin hän huomasi, että kädet puutuivat ajaessa nyt entistä enemmän, mikä saattaa johtua selän vaurioista.
Kaudella 2016 Mauno sijoittui sekä motocrossin että cross countryn SM-pisteissä viidenneksi. Kaudella 2017 hän ajoi vain muutaman crossikilpailun ja piti pääpainonsa cross countryssa, josta saavutti kauden avausvoiton myötä neljännen sijan loppupisteissä.
