Suomessa järjestetty ISDE painui 189 000 euroa miinukselle

Suomen ISDE:n tappioksi kirjataan 189 000 euroa.

Summassa ei ole vielä otettu huomioon opetus- ja kulttuuriministeriön kansainvälisille arvokisoille myöntämää tappiotakuuta. Sixin osalta summan odotetaan liikkuvan 80 000 eurossa. Tosin lopullinen päätös asiasta on tulematta.

– Sixi jäi valtavasta vapaaehtoisorganisaatiosta huolimatta  taloudellisesti miinusmerkkiseksi. Toisaalta pitää muistaa, että Sixin myötä saatiin moottoripyöräurheilun suorituspaikkojakin kuntoon mm. Karhulan motocrossradan muodossa, toteaa liiton puheenjohtajana jatkava Juhani Halme.

Halmeen mukaan ISDE:n talouden osalta koettiin suurin pettymys lukuisten poisjääntien vuoksi.

– Ennakkoilmoittautuneita oli todella paljon ja jouduimme sen vuoksi pidentämään reittiä. Sitten alkoikin tippua peruuntumisia, jotka voitiin tehdä vielä viime vuonna ilman rahallista velvoitetta. FIM (kansainvälinen moottoriliitto) on korjannut täksi vuodeksi säännöstössään tätä vakavaa puutetta siten, että järjestäjälle taataan ennakkomaksuilla enemmän taloudellista turvaa.

Kurt Ljungqvist: ”Upea
talkooväki pelasti paljon”

SML:n toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist täsmentää lukuja tältä osin.

– Ennakkoilmoittautuneiden kuljettajien määrä oli peräti 739, josta osa osoittautui puhtaasti liioitteluksi. Loppujen lopuksi määrä puolittui 360:een.

– Pyrin korjaamaan vielä tilannetta muun muassa keskustelemalla Hollannin liiton puheenjohtajan kanssa. Hollanti, USA ja Englanti olivat niitä maita, joista olisi ollut tulossa Sixille enemmänkin kilpailijoita, mutta on ymmärrettävää, että eipä niitä lähtijöitä enää löydy kuukautta ennen kisaa, jatkaa Ljungqvist.

Ljungqvist korostaa talkooväen upeaa panosta urheilullisesti onnistuneessa ja runsain määrin yleisöä keränneessä kisassa.

Pyyteetön työ pelasti paljon, mutta 790 000 euron budjetilla pyörinyt massatapahtuma jätti jälkeensä siksi syviä sudenkuoppia, joiden täyttäminen onnistuu vain riihikuivalla rahalla.

– On vain tehty joitain huonoja sopimuksia ja valintoja, joita olemme joutuneet korjaamaan perässä, luonnehtii Ljungqvist.

Tappio oli tiedossa jo puoli-
toista vuotta ennen kilpailua

Liitolla oli Ljungqvistin mukaan tiedossa jo puolitoista vuotta ennen kisaa se, että tappiota on tulossa.  Määrästä ei tietenkään kenelläkään ollut siinä vaiheessa tarkempaa tietoa.

– Talous kukoisti vielä silloin, kuin haimme kisaa vuoden 2008 syyskuussa. Vain kaksi kuukautta myöhemmin tapahtui kuitenkin koko maailmaa järisyttänyt pörssiromahdus. Tietyt kumppanuudet alkoivat ontua ja vetoketjuja vedettiin kiinni. Lähdimme taloudellisesti hyvään aikaan liikkeelle, mutta päädyimmekin keskelle suota, kuvailee Ljungqvist.

ISDE-projektia vetämään oli palkattu henkilö, jonka työsuhde alkoi vuoden 2009 kesäkuussa ja päättyi vuoden 2011 marraskuussa.

– Tämä oli ensimmäinen kerta, kun SML:ssä palkattiin työntekijä tällaiseen tehtävään liiton oman henkilökunnan ulkopuolelta, valaisee Ljungqvist.

Ljungqvist korostaa, että ISDE:n markkinointi onnistui hyvin, kun mittarina käytetään yleisömääriä.

– Mutta eihän Sixiä voi verrata esimerkiksi Neste-ralliin, jolla on myydä valmis tuote pitkien perinteiden myötä. Sixillä jouduttiin lähtemään tältä osin liikkeelle puhtaalta pöydältä ja myymään visiota.

”Urheilullinen tavoite toteutui”

Toimitusjohtaja Ljungqvist näkee puheenjohtaja Halmeen tavoin Suomen Sixissä sittenkin myös paljon positiivista.

– Urheilullinen tavoite toteutui ja näen Sixin suurena investointina endurolle kuin muullekin moottoripyöräurheilulle. Saimme lajiin mukaan lisää toimijoita ja maa-alueita. Tästä esimerkkinä vaikkapa Miehikkälässä kesäkuussa ajettava Cross Countryn SM-osakilpailu.

ISDE ajetaan tänä vuonna itäisessä Saksassa 24.-29. syyskuuta Sachsenringin rata kilpailukeskuksena. Sitä ennen Heinolassa ajetaan kauden toiseksi viimeinen henkilökohtainen MM-osakilpailu syyskuun alussa.

– En lähtisi ainakaan nyt suoralta kädeltä järjestämään uutta Sixiä, mutta kyllä meidän on pidettävä huoli siitä, että Suomessa ajetaan jatkossakin eri lajien MM- ja EM-osakilpailuja. Nuorille kuljettajille on tärkeää päästä omalla maaperällään mukaan kansainvälisiin kuvioihin, tähdentää Ljungqvist.

Uusin numero