Suomen Motoristit ja Moottoriliitto yhteistyöhön

Yhteistyön lähtökohta ja keskeisin tavoite on yhdessä tehtävä kansallinen ja kansainvälinen moottoripyöräilyä koskeva edunvalvontatyö.

Sopimuksen tavoitteena on edistää ja kehittää molempien järjestöjen ja motoristien välistä yhteistyötä sekä vastata paremmin motoristien edunvalvonnan haasteisiin.

Uutta yhteistyötä odotetaan innolla.

– Nyt allekirjoitettu yhteistyösopimus on merkittävä, iloitsevat Suomen Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist ja SMOTOn puheenjohtaja Marja Kuosmanen.

– Tämä yhteistyösopimus, jossa hyödynnetään molempien osapuolien ammattitaitoista motoristien edunvalvontatyötä, tulee vahvistamaan motoristien asemaa ja roolia tienkäyttäjäryhmänä, sekä laajentamaan molemmille osapuolille tarjottavia jäsenpalveluja ja-etuja. Tämä on tärkeä ja merkittävä lisäarvopalvelu jäsenistölle, jonka merkitys tulee kasvamaan.

Sopimuksen mukaan mm. SMOTOlla on mahdollisuus esittää edustajansa FIM ja FIM Europen matkamoottoripyöräilyä koskevaan toimintaan SML:n mandaatilla. Näin SMOTOlle aukeaa kanava vaikuttaa suomalaisen matkamoottoripyöräilyn edistäjänä kansainvälisessä toiminnassa myös perinteisesti paremmin kilpaurheilusta tunnetuissa kansainvälisissä kattojärjestöissä.

Sopimuksen myötä SMOTOn jäsenillä on myös mahdollisuus osallistua matkamoottoripyöräilyyn liittyvään FIM:n tai FIM Europen toimintaan.

Myös aiemmin vuonna 2015 tiedotettu MoTukka –yhteistyö jatkuu edelleen. MoTukka –hanke on motoristeille suunnattu kriisiapupalvelu, joka sopimuksen kautta kuuluu myös SML:n jäsenpalveluihin.
 

Uusin numero