Suomen MM-joukkue starttaa Sixille Chilessä – tavoitteena mitali

93:s International Six Days Enduro (ISDE) -kilpailu starttasi tänään Chilestä kello kahdeksan paikallista ja kello 13 Suomen aikaa. Suomi lähtee kuusipäiväiseen kilpailuun Junior Trophy -joukkuueella, johon kuuluvat 22-vuotiaat Eemil Helander ja Antti Hänninen sekä 18-vuotias Roni Kytönen.

Joukkue saapui Chileen viime viikon tiistaina ja on siitä saakka valmistautunut kauden huipennukseen.

”Ainakaan tänne suuntaan tullessa ei tuntunut, että aikaero rasittaisi. Tässä on ollut hyvää aika kävellä pätkät. Hyvä ja rento fiilis”, Hänninen toteaa avauspäivän aamuna.

Chilen reitit tuntuvat sopivan hyvin suomalaisille.

”Pätkät ovat osittain nopeavauhtisia, mutta aika paljon on teknisiä osuuksia. Eli aika vaihtelevia ovat siinä mielessä, mutta muuten kovapohjaista maastoa on oikeastaan kauttaaltaan”, Kytönen toteaa.

”Mitään todella haastavaa reitti ei ole. Vaihtelevuuden takia täytyy osata se rytmin muutos tehdä, eli se on se suurin haaste täällä.”

Suomen joukkueen tavoitteena on päästä MM-mitaleille. Antti Hänninen starttaa kilpailuun keskittyen tekemään parhaansa, jotta mitali saavutetaan.

”Lähdetään omaa suoritusta tekemään ja muut tekee mitä tekee, mutta hyvät fiilikset on”, Hänninen toteaa.

Suomen joukkue joutui odottamaan kilpapyörien saapumista Chileen kaksi ylimääräistä päivää tulliongelmien takia. Joukkueenjohtaja Henri Saari on kuitenkin nyt rauhallisin mielin. Joukkueen valmistautuminen on sujunut hyvin.

”Nyt on hyvät fiilikset lähteä kisaan, kun saatiin kalusto vihdoin perjantaina tänne ja pojat pääsivät testaamaan pyöriä ja tutustumaan hieman reittiin. Ehkä olisi ollut mukavampi saada kontti tänne edes päivää aiemmin, mutta ei siitä lopulta tullut ongelmaa. Saatiin kaikki tehtyä ja voi olla, että pojille oli hyvä ihan rauhassa sopeutua aikaeroon. Mun mielestä meillä on erittäin hyvä tilanne nyt”, Saari kiteyttää.

Kilpailun tulospalvelu

Lisätietoa: www.fim-isde.com/en