Suomen mestari Savaste kaatui rajusti – yöksi sairaalaan

Motocrossin MX2-luokan Suomen mestaruuden tänä vuonna voittanut Kim Savaste menetti pyöränsä hallinnan nopeassa alamäessä Italian Maggiorassa ajetussa joukkueiden MM-kilpailun ensimmäisenä päivänä. Kaatumisessa Savaste sai iskun selkäänsä, jossa todettiin murtuma nikamassa.  Savaste viettää yön sairaalassa jatkotutkimuksissa.

Suomen kilpailu meni hiukan alavireisesti, ja joukke Savaste, Valtteri Malin ja Miro Sihvonen karsiutuivat finaalista. Suomalaiset jatkavat kaksimiehisellä joukkueella B-finaalissa, josta voittaja nousee vielä finaaliin. Mikäli Suomi saavuttaisi finaalipaikan, ovat mahdollisuudet itse kilpailussa kuitenkin heikot, sillä tuloksiin lasketaan viisi parasta eräsijoitusta kuudesta, eikä kaksi miestä voi ajaa kuin neljä erää.

Karsinnan voitti kaksi edellistä maailmanmestaruutta vienyt Ranska. Belgia ja Hollanti olivat seuraavina. Joka vuosi ennakkosuosikkeihin lukeutuva Yhdysvallat oli vasta 15.

Uusin numero