Suomen endurojoukkueella viimeiset treenit ennen MM-urakkaa ”Luottavaaisin mielin voi lähteä Chileen”

Enduron MM-kausi huipentuu 12.-17. marraskuuta Chilessä ajettavaan joukkuekilpailuun. Suomi tulee ottamaan osaa kilpailun nuorten luokkaan. Sinivalkoisia värejä edustavat E1-luokassa kisaavat Roni Kytönen ja Eemil Helander sekä E2-luokassa Antti Hänninen.

Tiistaina kolmikko treenasi joukkueen valmentajan Marko Tarkkalan johdolla Jämsässä.

– Me kävimme ensin läpi kaikkia asioita, miten Chilessä homma toimii ja loppupäivä ajettiin. Jopa minua itseäni yllätti, miten ajo siellä luisti ja miten päästiin hienosti eteenpäin. Jäi hyvä maku sekä mulle että kuskeille, että kaikki on hyvin ja on nyt hyvä lähteä Chileen, Tarkkala iloitsee.

Onnistuneen päivän jälkeen Tarkkala näkee, että Suomen joukkueella on realistiset mahdollisuudet MM-mitaliin.

– Sanotaan, että sen perusteella, mitä Jämsässä tekeminen näytti, ja kun Chilen erikoiskokeiden pitäisi olla sen tyylisiä, mitä toissapäivänä treenattiin, niin kolmen porukkaan voisin kuvitella poikien pääsevän. Jos kaikki menee hyvin, niin siihen on mahdollisuudet. Luottavaisin mielin voi lähteä, mutta täytyy kuitenkin muistaa, että kilpailu on pitkä ja kova.

Vasemmalla Roni Kytönen ja oikealla Antti Hänninen, jotka kisaavat Suomen joukkueessa Chilessä. Keskellä Hugo Svärd. Kuva: Marko Tarkkala

Suomen joukkue lentää Santiago de Chileen 4. marraskuuta, viikko ennen kilpailun alkua.

– Kun päästään sinne, niin yritetään lähteä toteuttamaan suht normaalia meininkiä. Se lähtee siitä, että kävellään erikoiskokeita ja yritetään sopeutua aikaeroon. Ensimmäinen viikko menee siinä pätkiin tutustuessa ja pyöriä laitellen.

Tarkkala on tyytyväinen myös Kytösen, Helanderin ja Hännisen yhteistyöhön.

– Pojat ovat tunteneet jo pitkään ja Jämsässä vähän vielä luotiin sitä yhteishenkeä, joten senkin puoleen näyttää kaikki hyvältä.

Viña del Marissa Chilessä ajettava FIM International Six Days Enduro (ISDE) järjestetään nyt 93:tta kertaa.

Uusin numero