Suomalaistallin MM-kärki terävässä tikissä Kataloniaan

Zarcon lähtökohdat Kataloniaan ovat kohdallaan. Hän on ajanut viisi podiumsijoitusta putkeen ja viime vuonna Barcelonasta heltisi kolmas sija.

Zarco sijoittui edellisessä kisassa Italian Mugellossa toiseksi voittajaksi palanneen hallitsevan mestarin Tito Rabatin takana.

– Pidän Katalonian radasta, jolta löytyy nopeita kaarteita Mugellon malliin. Saavutin viime vuonna Kataloniassa podiumsijoitusten ja tällä kertaa haluan taistella voitosta. Uskon, että meillä on kaikki mitä siihen tarvitaan, kuudessa kisassa 109 pistettä kasannut Zarco julistaa.

Zarco on tehnyt tasaista työtä sessiosta toiseen. Suoritustaso ei ole heilahdellut missään vaiheessa. Samalla linjalla lähdetään jatkamaan Montmelon 4,7 kilometrin mittaisella radalla.

– Keskityn tiukasti jokaiseen harjoitussessioon ja sen myötä tasaisuuteen. Se tulee olemaan täällä kenties tärkeämpää kuin koskaan ja avainasia onnistumiselle. Myös renkaat tulevat esittämään merkittävää roolia, sillä tällä radalla käytetään yleensä kovempaa seosta.

Zarco ottaa tiukasti kisan kerrallaan, eikä päästä ajatuksiaan karkaamaan. Siitä pitää taatusti huolen myös tiimipomo Ajo.

– Spekulointi on liian aikaista, vaikka minulla onkin hyvä etumatka pisteissä. Pyrin nauttimaan jokaisesta hetkestä ja tästä momentumista, joka meillä on nyt päällä, painottaa Zarco.
 

Uusin numero