Suomalaistallilla saumat kahteen paalupaikkaan MM-avauksessa

Ajo Motorsportin Moto2-luokan hallitseva maailmanmestari Johann Zarco sijoittui kolmen harjoituksen yhdistetyllä tuloslistalla seitsemänneksi.

Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin Brad Binder oli puolestaan Moto3-luokan treenien kolmanneksi kiireisin. Binderin tiimikaveri ja MM-sarjan tulokaskuljettaja Bo Bendsneyder säväytti sijalla 11.

Motokakkosten kärkiajat viimeisteltiin perjantaina. Sam Lowes on tunnetusti virhealtis, mutta hän on toisaalta myös yhdellä nopealla nappivedolla miltei pitelemätön.

Lowes tarjosi tästä malliesimerkin lataamalla pohjiksi lukemat 1.59,262, joista Thomas Lüthi jäi 0,211 sekuntia. Lorenzo Baldassarri järjesti hienoisen yllätyksen kolmanneksi kovimmalla noteerauksella 44 tuhannesosaa Lüthista.

Kuudenneksi perjantaina päätyneelle Zarcolle kertyi eroa Lowesiin 0,420 sekuntia, joten parannettavaa aika-ajoon riittää.

Viime kautta dominoinut Zarco tunnetaan kuitenkin kylmäpäisenä kuljettajana, joka pystyy tiimeineen kaivamaan terävimmän vauhdin esiin juuri silloin kuin sitä eniten tarvitaan.

– Harjoitus sujui eilistä paremmin. Sijoitus oli huonompi, mutta tärkeintä on kierrosajan kohennus. Erittäin positiivista oli nopeuteni käytetyillä renkailla. Minun pitää nyt pyrkiä vain ymmärtämään pyörää vielä vähän paremmin. Pyörässä on paljon potentiaalia, mutta en saa siitä vielä aivan kaikkea irti, myönsi Zarco.

Binder: ”Kierrosajasta voi
lähteä 3-4 kymmenystä”

Binder paineli motokolmosten perjantain ainoassa sessiossa, eli kolmannessa vapaassa harjoituksessa lupaavasti toiseksi.

Kärkeen viimeisellä vedolla nousi KTM:ää kuskaava Fabio Quartararo ajalla 2.05,859, josta Binder jäi 0,211 sekuntia.

Binder kukisti kahta aiempaa harjoitusta hallinneen Honda-kuski Livio Loin tasan kymmenyksellä. Loi ajoi torstain toisessa harjoituksessa ajan 2.05,832, joten hän pystyi pitämään sen turvin treenien piikkipaikkansa.

– Harjoituksen alussa pyörä ja ajaminen tuntuivat tosi mahtavalta. Tosin uusilla renkailla ilmeni sitten myöhemmin muutamia ongelmia keulan ja perän kanssa, mikä vaikutti ajotyyliini. Se on ongelma, joka meidän on saatava korjattua lauantaiksi. Jos onnistumme siinä, niin silloin kaikki näyttää hyvältä. Ja jos saan vielä yhdellä nopealla kierroksella kaikki sektorit onnistumaan, olen vakuuttunut siitä, että kierrosajasta lähtee 3-4 kymmenystä, ynnäili Binder.

Ennakkoluuttomasti kohti uransa ensimmäistä MM-osakilpailua etenevä Bendsneyder otti paikkansa kymmenen nopeimman nipusta perjantain harjoituksessa, jossa hän oli kahdeksas 0,807 sekuntia Quartararosta.

– Fiilis ajamiseen oli jälleen hyvä. Harjoituksen loppu oli vaikeampaa radalla vallinneen ruuhkan vuoksi, mutta se kuuluu kilvanajoon ja on hyvä saada kokemusta myös tuosta, pudotteli Bendsneyder.

Moto3-luokan aika-ajot ajetaan lauantaina klo 17.00. Moto2-luokassa sunnuntain kisan lähtöruudut ratkaistaan klo 17.55 alkaen.

Uusin numero