Suomalaisilla haasteita Kreikan Cross Country-rallissa

25.-31. elokuuta Kreikassa ajettava  Serres FIM International Cross Country Rally on parhaillaan käynnissä. Tänä vuonna kilpailussa on mukana neljä suomalaista: Ralf Molander, Jori Mäkipää, Jukka Ristiluoma ja Sauli Saksman.

– Lauantain prologi meni rauhallisesti tarkasti ajellen, seurasin Mäkipäätä melko lailla koko ajan, kertaa Molander.

Sunnuntaina ajettiin rallin pisin kilpailupäivä. Suomalaisilla riitti tapahtumia noin 400 kilometrin pätkällä. Saksman satutti itseään hieman, kun väärään suuntaan ajanut kilpailija törmäsi häneen.

– Ei siinä paljoa ehtinyt tehdä, Saksman huokaisee.

Myös sää oli haasteellinen, sillä vuoristossa tuli vettä.

– Jouduimme ajamaan paikka paikoin mutajoessa, lisäksi navigointi kovassa sateessa ja mudassa oli melkoisen haasteellista, ajelimme yhdessä Jorin kanssa loppupäivän, Molander selvittää.

Maanantaina kilpailijat taittoivat matkaa reilun 200 kilometrin verran. Mäkipää ja Ristiluoma ajoivat lähes virheittä, mutta Molander kärsi eksymisistä ja lisäksi navigointitorni särkyi noin viisi kilometriä ennen maalia.

Tänään tiistaina ajetaan ensimmäinen niin sanottu maratonosuus, jolloin pyöriä ei saa huoltaa. Päivä alkoi siirtymällä Bulgarian puolelle, jossa ajetaan kaksi erikoiskoetta.

Lisätietoa: www.serresrally.com

 

Uusin numero