Suomalaiset jäivät kauas jatkopaikoista Bielefeldissä

Lisäksi ruohorata on suomalaisille haastava, kun kotimaassa ei harjoittelumahdollisuuksia ole.

Suomalaiset jäivätkin kauas kärjestä. Elämänsä ensimmäistä ruohoratakilpailuaan ajanut Varkauden nuori Jesse Mustonen lähti kilpailuun ennakkoluulottomasti. Avauserä ei pisteitä tuonut mutta seuraavasta kolmesta erästä tuli piste jokaisesta. Viimeinen alkuerä ei pistetiliä kasvattanut, joten kolmella pisteellä varkautelainen sijoittui 14.

Aarni Heikkilän meno oli Mustostakin vaisumpaa. Viisi erää tuotti yhden pisteen ja sijan 16.

– Ei tässä nyt ihan kauhean pettynyt voi olla, vaikka aika kauas kärjestä jäätiin. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta ruohoradalla ja vastus oli käytännössä kovin mahdollinen. Pari ajovirhettä tuli, joista heti rokotettiin armottomasti. Mutta onnistuin kukistamaan Tsekin Josef Francin, se oli hienoa. Rata oli todella pureva ja haastava ajettava. Tuli tästä kisasta kovuutta ja kokemusta lisää, totesi Mustonen kilpailun jälkeen.

Voittajaksi ajoi maksimipistein Saksan tähtikuljettaja Martin Smolinski, joka on tehnyt tällä kaudella kovaa jälkeä myös speedwayn GP-sarjassa. Toiseksi ajoi purevien ratojen spesialisti Saksan Enrico Janoschka ennen viime vuoden MM-hopeamiestä ja tämän kauden avaus GP:n maaradalla voittanutta Hollannin Jannick de Jongia.

Kilpailusta 7+1 jatkaa elokuun 10. päivä Tshekin Marianske Laznessa ajettavaan Challengeen. Toinen MM-karsinta ajetaan Ranskan Tayacissa heinäkuun 5. päivänä. Siellä jatkopaikkaa tavoittelee Aki-Pekka Mustonen.

Tulokset Bielefeld:
  1. Martin Smolinski Saksa 28
  2. Enrico Janoschka Saksa 25
  3. Jannick de Jong Hollanti 21
  4. Theo Pijper Ranska 21
  5. Richard Speiser Saksa 15
  6. Paul Cooper Iso-Britannia 13
  7. Gabriel Dubernard Ranska 13
  8. Jörg Tebbe Saksa 10
  9. Jeffrey Woortman Hollanti 9
10. Richard Hall Iso-Britannia 8
11. Josef Franc Tshekki 5
12. Alessandro Milanese Italia 3
13. Steen Jensen Tanska 3
14. Jesse Mustonen Suomi 3 (0,1,1,1,0)
15. Stephan Katt Saksa 2 (res.)
16. Aarni Heikkilä Suomi 1 (1,0,0,0,0)
 

Uusin numero