Suolavesi siivitti Ajon hyvään vauhtiin Brnossa

Ajo ajoi 125-kuutioisten luokan kauden kymmenennen MM-osakilpailun ensimmäisessä harjoituksessa 15:nneksi. Iltapäivällä kierrosaika koheni puolella sekunnilla lukemiin 2.11,319, mutta sijoituksen kanssa kävi toisin: valkeakoskelainen Aprilia-kuljettaja löytyi yhdistetyltä tuloslistalta loppujen lopuksi sijalta 22.
– Kaaduin noin neljä minuuttia ennen harjoituksen loppua sillä kierroksella, jolla aikani oli kohentumassa yli sekunnilla. Pyörä karkasi keulan lähtiessä alta. Tietenkin se vähän harmittaa, mutta ei tässä ole mitään syytä hätäilyyn. Minulle jäi ihan hyvä fiilis ajamisesta.
– Pyörä tuntui tosi hyvältä ja siihen ei tehdä mitään suuria muutoksia lauantaiksi. Yritetään pysyä pystyssä ja tosiaankin saamaan se aika, sanoi Ajo.

”Jalat vain tärisivät”

Ajolta, 17, jäi ajamatta myös aamun session lopulla ne terävimmät kierrokset jalkakrampin vuoksi.
– Viimeisen viiden kierroksen aikana jalat vain tärisivät. Harjoituksen jälkeen tehtiin vähän kaikkea tuon krampin eliminoimiseksi. Nahkapukuani venytettiin, kävin hieronnassa ja join suolavettä. Tuo viimeinen oli ehdottomasti kauheinta, mutta se näytti tehoavan, huikkasi Ajo.
Ajo pääsi suhteellisen nopeasti sinuiksi Brnon vaativan radan kanssa.
– Onhan se vaikea rata, mutta ei minulla ilmennyt ongelmia oikeastaan kuin siinä shikaanissa, jossa kaaduin.
Perjantain parhaasta vauhdista vastasi MM-sarjaa johtava ja kaksi edellistä Tshekin GP:tä nimiinsä vienyt espanjalaiskuljettaja Nicolas Terol ajalla 2.08,456, joka syntyi ensimmäisessä harjoituksessa. Iltapäivällä Terol jäi parhaastaan yllättäen peräti sekunnin.
Lauantain ohjelmassa ovat kolmannet vapaat harjoitukset ja iltapäivällä ajettava aika-ajo.

Brno, Tshekki.
MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokan 10/17 MM-osakilpailun perjantain harjoitusten parhaat ajat (kahden harjoituksen yhdistetty tuloslista):
1. Nicolas Terol Espanja, Bankia Aspar Team Aprilia 2.08,456
2. Sandro Cortese Saksa, Intact-Racing Team Germany Aprilia + 0,306
3. Johann Zarco Ranska, Avant-AirAsia-Ajo Derbi + 0,344
4. Miguel Oliveira Portugali, Andalucia Banca Civica Aprilia + 0,839
5. Sergio Gadea Espanja, Blusens by Paris Hilton Racing Aprilia + 0,920
6. Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull Ajo Motorsport Aprilia + 0,938
9. Efren Vazquez Espanja, Avant-AirAsia-Ajo Derbi + 1,095
22. Niklas Ajo Suomi, Motion Events Racing Aprilia + 2,863
24. Zulfahmi Khairuddin Malesia, Airasia-Sic-Ajo Derbi + 3,219

Tiedote: Kari Aho

Uusin numero