Stonerin ura päättyy tähän kauteen – lopettamispäätös julki Ranskassa

Vuonna 2007 Ducatilla ja viime kaudella Hondalla kuninkuusluokan mestaruudet voittanut australialaiskuljettaja Stoner, 26, kertoi, että lopettamispäätös oli pitkän harkinnan tulos.

– Olen keskustellut asiasta pitkään ja paljon vaimoni (Adriana) kanssa. Asia on ollut esillä oikeastaan jo parin vuoden ajan. Nyt päätös on sitten tehty: tämä jää viimeiseksi kaudekseni, enkä kilpaile enää vuonna 2013, vahvisti Stoner.

– Tämän kauden jälkeen keskityn elämässäni muihin asioihin, jatkoi Stoner.

Perhekeskeisyydestään tunnetun Stonerin isoon päätökseen vaikuttaa myös varmasti paljon perheen esikoislapsi, helmikuussa Sveitsin Lausannessa syntynyt Alessandra ”Ally” Marian.

”En enää nauti muuttuneesta lajista,
enkä tunne siihen intohimoa”

– Olen ollut mukana tässä rakastamassani lajissa monta vuotta. Myös perheeni on tehnyt todella paljon uhrauksia sen eteen, minkä olen tähän mennessä saavuttanut.  Tämä urheilulaji on kuitenkin muuttunut paljon ja siihen suuntaan, josta en enää nauti. Minulla ei ole enää intohimoa tähän ja siksi on parasta lopettaa, sanoo Stoner.

Stonerin vaakakuppi kallistui väkisinkin lopettamispäätöksen puolelle.

– Olen pettynyt moneen asiaan, mutta tietenkin on myös paljon sellaisia seikkoja, minkä vuoksi olen tätä lajia rakastanut. Ikävä kyllä balanssi näiden asioiden osalta on kääntynyt väärään suuntaan. Olisi tietenkin ollut mukavaa, jos pystyisin sanomaan, että jatkan vielä yhden vuoden. Mutta milloin sitten olisin vetänyt stopin sille? Siksi päätimme nyt näin.

Mika Kallion tiimikaverina aikoinaan KTM:llä ja 125-kuutioisissa ollut Stoner on kilpaillut MotoGP-luokassa kaudesta 2006 lähtien. Hän on voittanut kuninkuusluokassa 35 MM-osakilpailua.

Toista kauttaan Hondan tehdastiimissä ajava Stoner jahtaa sunnuntaina Le Mansin radalla jo 19. peräkkäistä podiumsijoitustaan. Hän johtaa sarjaa pisteen erolla Yamahan Jorge Lorenzoon.

Lorenzo: ”Meidän on
kunnioitettava päätöstä”

Lorenzo ei osannut odottaa Stonerin päätöstä vielä tässä vaiheessa.

– Se oli yllätys minulle ja kaikille. Olin kuullut asiasta huhuja ja ajattelin siinä vaiheessa, että se on mahdollista. Uskoin kuitenkin, että hän jatkaisi vielä ensi kaudella.

– Nyt hän on kertonut päätöksestään, eikä se ole mikään hyvä uutinen MotoGP:lle. Hän haluaa viettää rauhallista perhe-elämää ja meidän on kunnioitettava sitä päätöstä, tähdentää Lorenzo.

Yamahan satelliittitiimin Cal Crutchlow löysi tavoilleen uskollisesti asiasta myös humoristisen puolen.

– Kun Casey on nyt ilmoittanut päätöksestään, niin ehkä hän voi hiljentää vähän vauhtia sunnuntaina ja antaa minulle mahdollisuuden sijoittua kolmen nopeimman joukkoon.
 
Rossi haluaa jatkaa
ainakin kaksi kautta

Kuninkuusluokan seitsenkertaisella mestarilla Valentino Rossilla oli myös isoja, joskin Stoneriin verrattuna täysin toisen suuntaisia uutisia kerrottavaan torstaina Le Mansissa.

– En ymmärrä, mistä puheet minun urani loppumisesta ovat saaneet alkunsa. En ole koskaan puhunut sellaista. Haluan jatkaa MotoGP-luokassa ainakin vielä kaksi vuotta, vakuutti toista kauttaan Ducatilla kilpaileva Rossi.

Lorenzon tavoin myös Rossin oli vaikea uskoa todeksi Stonerin päätöstä.

– Kyllä, se oli iso yllätys. Ja mielestäni se oli huono uutinen koko MotoGP-maailmalle, sillä menetämme tämän kauden jälkeen yhden loistavimmista kuljettajista.

* Casey Stonerin tähänastinen GP-ura pähkinänkuoressa:

Ensimmäinen GP: 2001 Britannian GP (125cc)
Ensimmäinen paalupaikka: 2003 Italian GP (125cc)
Ensimmäinen podium: 2003 Hollannin GP/TT (125cc)
Ensimmäinen voitto: 2003 Valencian GP (125cc)
Maailmanmestaruudet: 2 (MotoGP 2007 ja 2011)
GP-startit: 164 (30/125cc, 31/250cc ja 102/MotoGP)
Paalupaikat: 38 (2/125cc, 2/250cc ja 34/MotoGP)
Podiumsijoitukset: 82 (10/125cc, 10/250cc ja 62/MotoGP)
Voitot: 41 (2/125cc, 5/250cc ja 35/MotoGP)

* Ranskan GP:n aikataulu 18.-20.5. Le Mansin radalla:
Perjantai 18.5.

Klo 10.15-10.55, Moto3-luokan 1. vapaa harjoitus
Klo 11.10-11.55, MotoGP-luokan 1. vapaa harjoitus
Klo 12.10-12.55, Moto2-luokan 1. vapaa harjoitus
Klo 14.15-14.55, Moto3-luokan 2. vapaa harjoitus
Klo 15.10-15.55, MotoGP-luokan 2. vapaa harjoitus
Klo 16.10-16.55, Moto2-luokan 2. vapaa harjoitus

Lauantai 19.5.
Klo 10.15-10.55, Moto3-luokan 3. vapaa harjoitus
Klo 11.10-11.55, MotoGP-luokan 3. vapaa harjoitus
Klo 12.10-12.55, Moto2-luokan 3. vapaa harjoitus
Klo 14.00-14.40, Moto3-luokan aika-ajo
Klo 14.55-15.55, MotoGP-luokan aika-ajo
Klo 16.10-16.55, Moto2-luokan aika-ajo

Sunnuntai 20.5.
Klo 09.40-10.00 Moto3-luokan warm up
Klo 10.10-10.30, Moto2-luokan warm up
Klo 10.40-11.00, MotoGP-luokan warm up
Klo 12.00, Moto3-luokan MM-osakilpailu 4/17
Klo 13.20, Moto2-luokan MM-osakilpailu 4/17
Klo 15.00, MotoGP-luokan MM-osakilpailu 4/18

Uusin numero