Stoner psyykkaa Ducatia ja Rossia

– Toivon Ducatilta, että he saavat tosiaankin toimivan paketin ja kilpailukykyisen pyörän aikaan, sillä sitä tämä sarja kaipaa, Stoner viittaa asetelmaan, jossa Ducati uhkaa pudota Hondan ja Yamahan kelkasta.

Tuplamestari Stoner voitti kuninkuusluokan ensimmäisen tittelinsä vuonna 2007 Ducatilla kilpaillessaan. Yksikään muu kuljettaja ei ole yltänyt Ducatilla viime vuosina lähellekään Stonerin tasoa.

Ducati ja Rossi ovat lähetelleet siitä huolimatta kuittia viime kaudeksi Hondalle siirtyneelle Stonerille, joka ei hänkään jää tunnetusti aseettomaksi sanansäilää heilutettaessa. Rossi totesi taannoin, että Stoner ei saanut Ducatista kaikkea tarjolla ollutta potentiaalia irti kaudella 2010.

– He (Ducati) kertovat, että kauden 2012 pyörä on 90-prosenttisesti uusi, mutta he tekivät saman jo viime vuoden puolivälin tuntumassa, jolloin he muuttivat pyörän kokonaisuudessaan. Mutta mikään ei muuttunut siitä huolimatta paljoakaan.

Vahingonilo on paras ilo. Niinhän sitä sanotaan.

“Lorenzo on pahin vastustajani”

Stoner voitti viime vuonna kymmenen MM-osakilpailua ja tykitti ennätystä sivuten komeat 12 paalupaikkaa. Hän kantaa suosikin viittaa myös ensi kaudella.

Stoner ei luokittele kovimmaksi vastustajakseen espanjalaista tallikaveriaan Dani Pedrosaa, vaan tämän maanmiehen Jorge Lorenzon. Yamahalla kilpaileva Lorenzo palaa sormivamman jäljiltä radoille pitkän tauon jälkeen 31. tammikuuta, jolloin MotoGP-luokan testit käynnistyvät Sepangin radalla Malesiassa.

– Jorge voitti mestaruuden vuonna 2010 ja oli kakkonen viime kaudella. Hän on aina mukana kärkitaisteluissa. Kaikki tehdaskuljettajat ovat kovia vastustajia samoin kuin Andrea (Dovizioso), joka tulee varmasti lujaa Tech3-tiimin Yamahalla. Sama porukka siellä kärjessä on ensi kaudella kuin aiemminkin. Ikävä kyllä Marco (Simoncelli) puuttuu sieltä.

”Happy Birthday Sic”

Malesian osakilpailussa kolme kuukautta sitten kuollut Simoncelli olisi täyttänyt 25 vuotta eilen, jolloin hänen muistoaan kunnioitettiin Riminin 105-stadionilla järjestetyssä ”Happy Birthday Sic” -tapahtumassa.

– Ilta ja sen ohjelma oli juuri sellainen, kuten poikani olisi 25-vuotissyntymäpäivänään halunnut, kertoi isä Paolo Simoncelli.

Paolo Simoncelli johtaa myös poikansa nimeä kantavaa säätiötä, joka perustettiin joulun alla.

Uusin numero