Stoner on valmis tekemään Hondalle keikkatöitä ilman palkkaa

Kauden 2012 jälkeen MotoGP-luokasta vetäytynyt aussikuljettaja testasi Hondan prototyyppipyörää ja Open-luokan sääntöjen mukaista kilvanajolaitetta viime vuonna useampaankin otteeseen Japanissa.

Sää vain tahtoi olla miltei kaikilla jaksoilla oikullinen sateen vuoksi.

– Olen pättänyt viettää tämän vuoden täydellisesti sivussa moottoriurheilusta, mutta jos Hondan Nakamoto (Shuhei) ja Suppo (Livio) minulta vielä palveluksia kyselevät, niin mikä ettei tässä tapauksessa, pyörittelee Stoner kotimaassaan julkaistussa blogissa.

– Olen kertonut heille, että voin ajaa Hondalle jotain testiä. Viime vuonna sade haittasi monia testejä ja tunsin itseni tavallaan syylliseksi istuskellessani varikkoboxissa palkkaa nauttien. Nyt korvaisin kaiken tämän testaamalla ilman palkkaa. Katsotaan nyt, josko siihen tulee tilaisuus, tuumi Stoner.

"Suurin intohimoni on
edelleenkin kalastus!"

Stoner on vieraillut GP-kisoissa kaksi kertaa sarjasta vetäytymisensä jälkeen.

Vime vuonna Stoner oli mukana kotiyleisön edessä Phillip Islandin radalla, jossa hänet nimitettiin MotoGP-legendojen Hall of Fame'een.

Tänä vuonna Stoner piipahti kaikkien suureksi yllätykseksi Austinin osakilpailussa Teksasissa, mikä sai taas siivet huhujen alle.

Stonerin uskottiin virittelevän COTA-radan hulppeissa kulisseissa paluuta MotoGP-sarjaan ja neuvottelevan Hondan kanssa, mutta loppujen lopuksi kyse oli sttenkin vain turistireissusta ja tuttujen tapaamisesta.

– Kyllä se suurin intohimoni on edelleenkin kalastus, virnistelee omien teidensä kulkija.

Stoner kertoo nauttivansa perheensä kanssa täysin siemauksin siitä, että hektinen matkalaukkuelämä on vaihtunut yhteiseksi laatuajaksi Australiassa.

– Ja totta puhuakseni en suuremmin seuraa MotoGP-sarjan tapahtumia. Mitä nyt välillä silmäilen. Mutta kyllähän minäkin tiedän sen, että Marquez (Marc) tekee mahtavaa työtä, Stoner viittaa hänen suuriin saappaisiinsa Hondalla enemmän kuin mallikkaasti astuneeseen sarjan nykyisen johtotähteen.

Stonerin australialaiseksi manttelinperijäksi odotetaan kovalla kohinalla suomalaistalli Ajo Motorsportin Red Bull KTM-tiimissä kilpailevaa Jack Milleriä.

Moto3-luokan MM-sarjaa johtavalle Millerille on tiettävästi tarjolla mittava neljän vuoden mittainen sopimus HRC:n kanssa.

Tässä vaiheessa ei ole poissuljettua sekään, että Miller, 19, ajaisi Hondalla jo ensi kaudella MotoGP-luokassa.

Uusin numero