Stoner hehkuttaa ystäväänsä: ”Villopoto on maailman kovin crossari”

Tänä vuonna kilparadoille keikkaluonteisesti palaava ja Endurancen Suzukan MM-osakilpailun ajava australialainen Stoner tarjosi Villopotolle viimeksi henkistä tukeaan paikan päällä crossin Argentiinan GP:ssä Patagoniassa, jossa yhdysvaltainen päätyi molemmissa erissä neljänneksi.

– En ole koskaan sanonut, että Villopoto voittaa maailmanmestaruuden, mutta minulle hän on lajissaan numero 1 koko maailmassa. Joku muu voi viedä mestaruuden, mutta se on varmaa, että kukaan ei aja kuin hän. Tämä on minun mielipiteeni, Stoner luonnehti Argentiinassa Motosprintille antamassaan haastattelussa.

Stoner on seurannut Villopoton suorituksia ennenkin maailmalla. Viime vuonna hän käväisi katsomassa supercrossia MotoGP-sarjan Austinin GP:n aikoihin.

Silloin luonnollisesti MotoGP-varikoilla kohistiin – jälleen kerran – Stonerin mahdollisesta paluusta kuninkuusluokkaan.

– En usko, että näin tulee käymään jatkossakaan, jatkaa Stoner tyyylilleen uskollisesti.

Sama tyyli

Stoner näkee Villopoton kilvanajossa paljon samaa kuin omassa tyylissäänkin.

– Hän ei laskelmoi, vaan ajaa aina vain ja ainostaan voitosta oli sitten kyse karsintaerästä tai kisasta. Rakastan hänen tyyliään: se on luonteeltaan hyvin lähellä omaani.

Stoner korostaa, että kulttuuriero on melkoinen supercrossin ja MM-sarjan välillä.

– Ryanin ei ole ole suinkaan ollut helppoa tulla Eurooppaan. Hänen on pitänyt totuttautua kaikessa aivan uuteen pyörän säädöistä lähtien. USA:ssa kaikki on monessakin mielessä toisin.

– Odotan Ryanilta MM-sarjassa yhä enemmän tasaisuutta. Se on tärkeää ja ratkaisevaa mestaruuden osalta. MM-sarjan kärkikuljettajat ajavat ”konservatiivisesti”, kun taas Ryan puskee menemään joka tilanteessa. Kuten sanoin, en tiedä kuka mestaruuden vie, mutta ainakin Ryanin ajaminen on upeinta katsottavaa, alleviivaa Stoner.

Villpoto on kolmen osakilpailun jälkeen MXGP-luokan pisteissä neljäntenä edellään belgialainen Clement Desalle, Kimi Räikkösen omistaman tiimin saksalainen Max Nagl ja hallitseva italialaismestari Tony Cairoli. Kvartetin pisteet kirjataan lukemin 133-123-123-106.

Sarjan seuraava ja samalla Euroopan ensimmäinen osakilpailu ajetaan 19. huhtikuuta Italian Trentinossa Qatarin, Thaimaan ja Argentiinan kiertueen jälkeen.