Stoner: ”Fantastinen voitto!”

Syystäkin, sillä Stoner ajoi uransa ensimmäisen voiton andalusialaisradalla katkaisemalla samalla Jorge Lorenzon orastavan voittoputken.

Lorenzo oli ladannut Yamahallaan kaksi edellistä voittoa kotiyleisön edessä, mutta nyt oli Hondan ja Stonerin vuoro. Stoner kesytti Lorenzon lopullisesti päätöskierroksella. Maalissa kaksikon eroksi kirjattiin 0,947 sekuntia.

– Aivan fantastinen voitto. Ehdottomasti yksi urani parhaista, tuuletti kauden Qatarin kolmannella sijalla käynnistänyt Stoner.

Stoner myönsi, että odotukset eivät olleet vielä lauantaina ja aika-ajon jälkeen ainakaan aivan näin korkealla.

– Löysimme pyörään kuitenkin hyvät säädöt. Menetin vähän pitoa takarenkaasta, mutta edessä se taas kohentui. Ja juuri tämähän on tärkeintä Jerezissä, tähdensi Stoner.

Kaikki kärkikuljettajat ajoivat pehmeällä eturenkaalla.

– Se oli ainakin minun osaltani virhevalinta, joka saattoi jopa maksaa voiton. Eipä silti, en yksinkertaisesti mahtanut mitään Stonerille, vaikka puristin vielä viimeisenkin kierroksen limiitillä, totesi paalupaikkamies Lorenzo.

Stonerin tallikaveri Dani Pedrosa leikkasi maalilinjan kolmantena 2,063 sekuntia voittajasta.

– Olin alussa liian varovainen, mutta olen tyytyväinen tähän sijoitukseen, vaikka fiilis pyörään ei ollutkaan paras mahdollinen.

Yamahan satelliittitiimin kuljettajat Cal Crutchlow ja Andrea Dovizioso valloittivat seuraavat sijat ennen Hondan satelliittimien pyörillä ajavia Alvaro Bautistaa ja Stefan Bradlia.

Kahdeksanneksi sijoittunut Nicky Hayden oli nopein Ducati-kuljettaja kuusi sekuntia tallikaveriaan Valentino Rossia edellä. Rossi jäi puolestaan Stonerista 35 sekuntia.

Lorenzo johtaa sarjaa pistein 45. Stonerilla on koossa 41 ja Pedrosalla 36 pistettä.

MM-sarja jatkuu ensi viikonvaihteena Estorilin radalla Portugalissa.

Jerez, Espanja.
MotoGP-luokan kauden 2/18 MM-osakilpailu:

  1. Casey Stoner Australia, Repsol Honda Team 45.33,897
  2. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing + 0,947
  3. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team + 2,063
  4. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 2,465
  5. Andrea Dovizioso Italia, Monster Yamaha Tech 3 + 18,100
  6. Alvaro Bautista Espanja, San Carlo Honda Gresini + 21,395
  7. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda MotoGP + 28,637
  8. Nicky Hayden USA, Ducati Team + 28,869
  9. Valentino Rossi Italia, Ducati Team + 34,852
10. Hector Barbera Espanja, Pramac Racing Team + 35,103
11. Ben Spies USA, Yamaha Factory Racing + 38,041
12. Aleix Espargaro Espanja, Power Electronics Aspar ART + 1.12,728
13. Danilo Petrucci Italia, Came IodaRacing Project Ioda + 1.18,669
14. Mattia Pasini Italia, Speed Master ART + 1.29,142
15. Ivan Silva Espanja, Avintia Blusens BQR + 1.32,478

MM-pistetilanne:
  1. Lorenzo 45
  2. Stoner 41
  3. Pedrosa 36
  4. Crutchlow 26
  5. Dovizioso 22
  6. Bautista 19
  7. Hayden 18
  8. Bradl 17
  9. Rossi 13
10. Barbera 13

Täydelliset tulokset:
http://www.motogp.com/en/Results+Statistics/2012/SPA/MotoGP/RAC

Seuraava osakilpailu: 6.5. Estoril, Portugali.