Stefan Bradlille villejä kortteja Hondalle

Kaikki valmistajat saavat ajattaa kolmessa kilpailussa kolmatta kuljettajaa villillä kortilla, osa tiimeistä saa halutessaan kuusi villiä korttia; tämä mahdollistaa KTM:n Mika Kalliolle viisi kilpailustarttia tällä kaudella.

Kallio ajaa Jerezin, Barcelonan, Sachsenringin, Red Bull Ringin ja Aragonian kilpailut.

MotoGP-tiimeistä KTM:llä, Aprilialla ja Suzukilla on mahdollisuus kuuteen villiin korttiin. Yhdessä kilpailussa saa ajaa korkeintaan kaksi villin kortin kuljettajaa.

Saksalaisfanit olisivat halunneet nähdä Bradlin jo Sachsenringillä heinäkuun puolivälissä, mutta villiä korttia pitää hakea 90 päivää ennen kilpailua, eikä Honda niin tehnyt.

Bradl ajaa myös kolmannen kilpailun, se lienee Aragonia, Motegi tai Valencia.

28-vuotias saksalainen on ajanut urallaan 86 MotoGP-starttia, parhaimmillaan hän oli kaudella 2013 MM-sarjan 7:s LCR Hondalla, samalta kaudelta on peräisin miehen uran ainoa palkintopallipaikka toistaiseksi.
 

Uusin numero