Speedwayn SM-liigan ratkaiseva päätösottelu tiistaina Hyvinkäällä

Kauden päätösotteluun lähdetään tilanteessa, jossa kolmella joukkueella on edelleen mahdollisuus Suomen mestaruuteen.

Kotkien osalta tilanne on kaikista valoisin, sillä he lähtevät otteluun sarjakärkenä.

Sand Blowersin olisi voitettava Kotkat vähintään yhdeksän pisteen erolla noustakseen Suomen mestariksi.

Paholaishaukkojen ainoa oljenkorsi on voittaa ottelu siten, että Sand Blowers on toinen. Silloin molemmat joukkueet ovat tasapisteissä ja Paholaisilla enemmän kerättyjä eräpisteitä.

Sekä Kotkat että Sand Blowers tuovat joukkueissaan mukanaan Hyvinkäälle myös kansainvälistä väriä. Sand Blowersilla ajaa puolalainen Pawel Staszek ja ruotsalainen Daniel Henderson, kun Kotkien riveistä löytyy puolestaan Ruotsin Sebastian Alden.

Erityisesti Staszek ja Alden omaavat pitkän kokemuksen Euroopan eri sarjoista. Paholaishaukat puolestaan luottaa samaan kokoonpanoon, jolla he ovat ajaneet kauden jokaisessa ottelussa.

Viimeistä viikkoaan hallitsevana Suomenmestarina ajava Timo Lahti on myös mukana tiistain ottelussa. Ensi lauantaina Lahti ajaa Englannissa järjestettävässä henkilökohtaisten MM-karsintojen finaalissa. Siellä on tarjolla kolme paikkaa ensi vuoden Speedway Grand Prix sarjaan.

Ottelu alkaa Hyvinkään Vauhtipuistossa ajajaesittelyllä kello 17.30. Tiistain ottelu toimii myös kenraaliharjoituksena samalla radalla 24. elokuuta kello 14.00 alkaen ajettavaan speedwayn henkilökohtaiseen SM-finaaliin.
 
Speedwayn SM-liiga, ottelu 8, kokoonpanot:
Sand Blowers: 1) Timo Lahti, 2. Pawel Staszek PL, 3) Daniel Henderson SE, 4) Lasse Sandberg
Jokerit: 1) Jesse Mustonen, 2) Janne Nyman, 3) Vili Mattila, 4) Jouni Viljanen
Paholaishaukat: 1) Kalle Katajisto, 2) Jiri Nieminen, 3) Marko Suojanen, 4) Niko Siltaniemi
Kotkat: 1) Sebastian Alden SE, 2) Tero Aarnio, 3) Juha Hautamäki, 4) Juha Mäkelä

SM-liigan tilanne: 1) Kotkat (+240 eräpistettä) 29 pistettä, 2) Sand Blowers (+232) 28, 3) Paholaishaukat (+242) 27, 4) Jokerit (+80) 14.
Joukkueiden ollessa mahdollisesti tasoissa sarjapisteiden suhteen kauden päätyttyä, paremmuus selviää eräpistevertailussa.