Speedwayn SM-liiga jatkuu ensi kaudella viidellä joukkueella

Jo 44. kerran tarjolla oleva Suomen mestaruus on etukäteisarvailuissa jopa vuotta 2015 tiukempi, sillä ilmoitetut kokoonpanot ovat neljän joukkueen osalta todella tasavahvoja.

Mestariksi menneellä kaudella ajanut Sand Blowers Hyvinkäältä jatkaa täysin samalla kokoonpanolla, kuin millä se lähti mukaan viime kauteenkin.

Hopealle viime kauden loppumetreillä jäänyt Kotkat Seinäjoelta puolestaan on hajonnut totaalisesti muihin joukkueisiin ja on etukäteen ajateltuna selvästi muita joukkueita heikompi.

Lahden Haukat jatkaa ykköskuljettajanaan Kauko Nieminen ja on tulevanakin kesänä varmasti mukana taistelussa SM-kullasta.

Varkauden Ankkurit on selvästi vahvistunut värvättyään Tero Aarnion ykköskuljettajakseen.

Porin Nopea Racing puolestaan on eniten viime kaudesta vahvistunut ja yksi ennakkosuosikeista Suomenmestariksi.

SM-liigan ajomuotona jatkuu jo seitsemättä vuotta neljän nelimiehisen joukkueen ottelut pariajokaaviolla.

Kauden aikana joukkueelle tulee kahdeksan ottelua, joista kaksi on kotiottelua. Erillistä finaaliottelua ei järjestetä, vaan runkosarjan voittaja on Suomen mestari.

Ensi kesän SM-finaaleista maaradan SM-finaali ajetaan Kauhajoella 11. kesäkuuta ja speedwayn henkilökohtainen SM-finaali Hyvinkäällä 13. elokuuta.

Speedwayn nuorten U21 SM-finaali järjestetään Varkaudessa sen ollessa toistaiseksi vielä ilman päivämäärää. Sen sijaan Varkaudessa ajettava nuorten U21 EM-semifinaalin päivämäärä on varmistunut ja se on 2. heinäkuuta.

Ensi vuoden SM-finaaleista ensimmäinen ajetaan sekin Varkaudessa, kun jääspeedwayn SM-finaali järjestetään 27. helmikuuta.

Muilta osin ensi kauden kilpailukalenteri kasataan helmikuun lopulla, kun kaikki siihen vaikuttavat kansainväliset kilpailut on tiedossa.
 
Speedwayn SM-liiga 2016, joukkueiden ilmoitetut kokoonpanot:
Sand Blowers
(Hyvinkään Moottorikerho): 1) Timo Lahti, 2) Jari Mäkinen, 3) Teemu Lahti, 4) Aarni Heikkilä ja Harri Heikkilä (jj).
Kotkat (Seinäjoen Moottorikerho): 1) Markku Autio, 2) Henri Ahlbom, 3) Antti Vuolas, 4) Niilo Vuolas ja Mauri Palmi (jj).
Haukat (Salpausselän Moottorikerho): 1) Kauko Nieminen, 2) Jooa Partanen, 3) Niko Siltaniemi, 4) Jiri Nieminen ja Jaakko Kujanpää (jj) sekä Sofia Soivuori (jj).
Ankkurit (Varkaus Racing Team): 1) Tero Aarnio, 2) Jesse Mustonen, 3) Alexei Guzaev RU, 4) Niklas Säyriö, 5) Aki-Pekka Mustonen ja Tomi Nevanperä (jj).
Porin Nopea Racing (Porin Moottorikerho): 1) Nike Lunna, 2) Juha Hautamäki, 3) Mika Loppi, 4) Marko Suojanen, 5) Jere Lehtonen ja Petteri Koivunen (jj).

Uusin numero