Kolme täyttä kautta ammattilaisena speedwayn kivikovassa ja armottomassa maailmassa ovat koulineet ja keittäneet nuorta miestä monessa liemessä. Aina hyväntuulisesta pitkänhuiskeasta kuusankoskelaisesta on kehittynyt kivenkova ammattilainen, joka tähtää lajin kirkkaimpien maailmantähtien joukkoon.
Seuraavassa luodaan katsaus viime kauteen ja tarkastellaan tulevan kauden näkymiä.
Nuorten MM – kova pettymys
Lahden kauden 2013 päätavoite oli nuorten MM-finaalit. Miehen eteneminen kuitenkin tyssäsi Puolassa ajettuun karsintaan. Haastavissa olosuhteissa ajettu kilpailu jouduttiin lopulta keskeyttämään ja jatkopaikka lipesi niukasti käsistä. Pettymys oli kova.
– Epäonnistuminen nuorten MM-karsinnassa oli suuri pettymys, sillä MM-sarjaan pääseminen oli kauden päätavoite. Karsinta meni puihin, sade ja puolalaisten peli päättivät minun etenemisen karsintaan. Harmistusta lisäsi se, että tämä oli viimeinen kausi U-21 sarjassa, mies toteaa.
GP-karsinnoissa sen sijaan tuli menestystä. Lahti eteni aina karsintojen finaaliin Challengeen asti. Siellä vauhti ei vielä riittänyt mutta sijoitus maailman 30 parhaan joukkoon oli kova suoritus.
– GP-karsinnat meni tosi hyvin, se paikkasi tuota junnukatastrofia. Karsinnan ja semifinaalin vielä selvitin mutta Challengessa ei kyyti ja kokemus vielä riittänyt. Kuitenkin saavutus oli tosi hyvä, kertoo Lahti tyytyväisenä.
Kausi sai loistavan päätöksen, sillä kuusankoskelainen voitti kautta aikojen toisena suomalaisena arvostetun nuorten kultaisen kypärän Tshekin Pardubicessä syyskuun lopussa. Lokakuun puolivälissä mies näytti taitonsa voittamalla maksimipistein kutsukilpailun Saksan Dohrenissa.
Sarjaspeedwayn karu maailma
Speedwayssa pääosa kilpailuista on liiga-ja sarjaotteluita. Lahteen kohdistuivat kovat odotukset etenkin Englannissa, sillä edellinen kausi Eastbournen riveissä Eliittiliigassa sujui loistavasti.
Englantilaisen ammattispeedwayn kovuus ja karu maailma näyttivät nyt kuitenkin suomalaiselle sen synkän puolen. Tekniset ongelmat vaivasivat ja joukkueen lupaamaa mekaanikkoa ei kuvioihin saatu. Vaihtuva varikkotiimi ei saanut miehen pyöriä toimimaan ja kulkemaan eikä pisteitä kertynyt. Ajo oli hukassa ja nuorukaisen itseluottamus mureni.
Onneksi kauden loppua kohden saatiin varikolla asiat toimimaan niin kuin pitää ja viimeiset kisat saarella sujuivat erinomaisesti. Samalla myös itseluottamus rakentui pala palalta takaisin.
– Kausi Englannissa ei ollut läheskään sellainen mitä piti. Odotukset olivat kovat ja paineet tuntuivat niskassa. Kun joukkueen lupaamaa mekaanikkoa ei kuulunut ja pyöriä huolsi aina vaan joku niin se ei toiminut. Teknisiä ongelmia ei saatu kuntoon ja samalla itseluottamus karisi, kun pyörätkään eivät toimineet.
– Glamouri oli kaukana ja välillä ajattelin, että mitä hittoa minä täällä teen. Lokaa tuli niskaan paljon mutta onneksi pahimmilla hetkillä tukijoitakin riitti. Loppukaudesta saatiin sitten kuviot varikolla kuntoon ja kun pyörät alkoivat toimia, niin samalla toipui myös ukko. Viimeisestä kuudesta kisasta viidessä tuli 10+ pisteen suorituksia ja se teki mannaa. Todistin kaikille, että osaan vielä ajaa, Lahti toteaa.
Puolaan Lahti teki sopimuksen Daugavpilsin joukkueeseen. Kauden kynnyksellä ajopaikkaa ei joukkueessa ollutkaan vaan tarjolla oli ainoastaan varamiehen pesti, eli ehkä saisi ajaa. Onneksi ”Time” sai neuvoteltua sopimuksen 2-divisioonassa ajavan Krakowan kanssa.
Mies pääsi nopeasti sinuksi Puolan pitkiin ratoihin ja ajo sujui hyvin. Lahti oli joukkueen kantava voima. Loppukaudesta tapahtui kuitenkin jotain todella erikoista.
Syytökset
Syyskuun alussa Rybnikiä vastaan ajetussa ottelussa Lahden suoritus oli heikko. Syynä olivat kytkimet, jotka eivät speedwayn rasitusta kestäneet. Myös valmistaja myönsi materiaalien heikkouden.
Siitä syntyikin sitten todella synkeä soppa, sillä ottelun jälkeen joukkueen sisältä tuli syytös, että vastustaja on maksanut Lahdelle, jotta tämä ajaisi huonosti. Tämä oli yksi naula arkkuun vyyhdissä, joka päätti Lahden ajokauden Puolassa ennen aikojaan.
– Ottelu oli huono, mutta syynä olivat kytkinlevyt, jotka eivät kestäneet. Kun starteista ei pääse liikkeelle, niin ei tällä tasolla pisteitä saa. Myös valmistaja myönsi materiaalivirheen. Joukkueen sisältä tuli kuitenkin tekstiviestillä syytös, että paljonko ne (Rybnik) sinulle maksoivat, jotta ajoit surkeasti. Olin aivan äimänä. Kun tämän lisäksi joukkue ei ollut maksanut minulle palkkaa, niin kuin oli sovittu, niin ajaminen Krakowan joukkueessa päättyi siihen. Nyt lakimies selvittää asiaa. Ikävä vyyhti siitä syntyi. Se tuntui pahalta, ihan käsittämättömältä, kun syytetään tuommoisesta, toteaa Lahti tästä sopasta.
– Kokonaisuutena kausi Puolassa oli hyvä vaikka loppu olikin sitten mitä oli. Speedway on Puolan suosituin urheilu ja sen huomaa. Kun ajat hyvin, olet todellinen sankari. Kun ajat huonosti, niin sekin ilmaistaan todella selkeästi. Saa varjoja pitkin luikkia varikolta karkuun, mies hymähtää.
Englannin ja Puolan lisäksi Lahti ajoi myös Ruotsin Allsvenskania Rospiggarnan riveissä. Ajaminen sujui kohtalaisesti mutta kauden tärkeimmistä kisoista mies tipahti harmikseen pois joukkueen kokoonpanosta. Suomessa pisteitä ajettiin Hyvinkään Sand Blowersin riveissä, saavutuksena SM-hopea sekä liigan paras pistekeskiarvo.
Tanskan liigassa mies esiintyi kertaalleen Holstedtin riveissä ja oli heti joukkueen paras pistemies. Sama tulos oli Brokstedtin riveissä Saksan Bundesliigassa.
Kausi 2014
Ensi kauteen valmistautuminen on jo hyvällä mallilla. Peruskuntoharjoittelu on kovassa vauhdissa ja kalusto on pientä silausta vaille valmis. Sopimukset on tehty Ruotsiin Hallstavikilaiseen Rospiggarnaan, jonka riveissä Lahti on ainoa suomalainen Elitserienissä, yhdessä maailman kovimmista liigoista.
Lisäksi ensi kaudella mies esiintyy Tanskan Superliigassa Holstedtin riveissä ja Puolassa Lahti pukee 2-divisioonan Ostrowin ajoliivit ylleen.
Jobinpostiakin tuli, sillä pitkät neuvottelut Eastbournen kanssa eivät tuottaneet tulosta ja näin mies joutuu etsimään itselleen uuden seuran Englannissa.
– Ensi kaudella otetaan taas askel ylöspäin, kun Rospiggarna nousi Elitserieniin. Sarja on yksi maailman kovimmista ja pisteiden eteen pitää tehdä hirmuisesti töitä. Tämä on kuitenkin oman uran kehittymisen kannalta iso ja tärkeä askel, mies toteaa tyytyväisenä tulevasta haasteesta.
– Neuvottelujen kariutuminen Eastbournen kanssa on harmi, sillä tykkäsin olla ja ajaa Eastbournessa. Lisäksi olen tehnyt sinne kaluston, joka on parempi kuin koskaan. Myöhään ne ilmoituksen tekivät ja nyt on kova paine löytää uusi joukkue saarella. Suurin osa joukkueista on jo täynnä, joten haastetta piisaa.
Sarjaporrasta alemmas Premieriin on ollut kyselyjä mutta siinä taas ajopäivät menevät osittain päällekkäin Ruotsin kanssa joten se yhtälö ei toimi, jatkaa Lahti.
– MM-tasolla junnuajat ovat ohi ja nyt tähtäin on sitten GP-karsinnoissa. Se on askel ylöspäin. Viime kaudella pääsin Challengeen ja vähintään siihen pitää päästä nytkin. Tavoite on tosi kova mutta niin ne pitää ollakin jos haluaa kehittyä. Tulevaisuudessa tähtäin on kuitenkin päästä GP-sarjaan.
– Toukokuussa Tampereella ajetaan GP-osakilpailu ja villikortti sinne olisi mahtava juttu. Uskon, että siihen minulla on hyvät mahkut. Kausi päättyi hienosti kahteen voittoon, Pardubice ja Dohren. Aina kun kausi on päättynyt hyvin, niin seuraava on lähtenyt hienosti käyntiin. Odotan luottavaisena kauden 2014 alkua, päättää Lahti.