Suomen Motoristit ry (SMOTO) on vuonna 1989 perustettu suomalaisten
moottoripyöräkerhojen ja järjestöjen yhteenliittymä ja yhteistyöelin,
joka valvoo suomalaisen motoristin etua.
Motoristien edunvalvonnan osana SMOTO pyrkii mm. vaikuttamaan
valtakunnallisesti laki- ja asetusmuutosten sisältöön. Kotimaassa SMOTO
tekee kiinteää yhteistyötä myös muiden valtakunnallisten kuluttaja- ja
edunvalvontajärjestöjen kanssa. Koska suuri osa moottoripyöräilyä
koskevista asioista päätetään Euroopan tasolla, edustaa SMOTO
suomalaista motoristia myös kansainvälisissä motoristien katto- ja
kuluttajajärjestöissä ja SMOTO on esimerkiksi Federation of European
Motorcyclists Associationsin (FEMA) jäsen.
Syyskokouksessa valittiin SMOTOn puheenjohtajaksi vuodelle 2012 Sirpa
Heiskanen. Hallituksen jäseniksi vuosille 2012 – 2013 valittiin Marja
Kuosmanen, Petteri Laaksonen (Motorg), Pekka Lankinen (Hämeenlinnan
Moottoripyöräilijät), Pirjo Laitila, Kari Lehtinen (MC Kokoomus), Juha
Liesilinna (MMAF), Antti Pakalén ja Leena Ryynänen (Ladies’ Bike Club).
Hallituksessa jatkavat vuosiksi 2011 – 2012 valitut Perttu Levy (Ducati
Club Finland) ja Kari Ståhlström (Konepyöräklubi).
Kokous vahvisti myös toimintasuunnitelman ja talousarvion sekä päätti
jäsenmaksut vuodelle 2012. Jäsenmaksut pysyvät nykyisellä tasolla.