SM RR 2. osakilpailu ajettiin Virtasalmella

Ainoastaan Superbike-luokan ykköseksi KTM RC kasilla ajanut Vesa Kallio sai voittonsa näennäisen helpolla. Muissa luokissa voittokamppailut pitivät väen hereillä loppuun asti. GP125-luokan ykköseksi päräytti Niklas Ajo ja Superstock kuussatasissa Tatu Lauslehto.

Avauskisassa voittoon ajaneen Niklas Ajon suoritus Jurvassa äänestettiin ”toriparlamentissa” tuurivoitoksi, mutta Virtasalmen ykköstilaa ei nuorukainen enää onnella vienyt. Ajo Motorsport tiimin Derbiä taidolla taittava Niklas jallitti hallitsevan mestarin Erno Kostamon ja edellisen mestarin Antti Soitialan ihan ajamalla. Välillä letkaa johtanut Eeki Kuparinen kypsyi kumolleen kisan puolivälissä. Kärkikolmikko oli omaa luokkaansa ja neloseksi ajanutta Samuli Sahalaa odoteltiin ruutulipulle toista minuuttia.

Superstockeissa Triumph-pilotti Tatu Lauslehto maksoi Jurvan potut pottuina. Avauskisassa Triumph-pilotti Erkka Korpiaholle niukasti hävinnyt tuusulalainen nitisti kilpakumppaninsa vajaalla kolmella sekunnilla. Luokan tiukka voittovääntö ratkesi lopulta Lauslehdon hyväksi varvattavien avustuksella. Kierroksella jäänyt väisti Lauslehtoa suoraan Korpiahon eteen. Markus Neuvonen oli paras nelisylinteristen kategoriassa. Alkumatkasta letkaa vetänyt Neuvonen hiipui lopulta kolmoseksi reilulla 10 sekunnilla.

Superbike-luokassa yleisöä piti hereillä hopeakamppailu. Sami Penna ja Teemu Hiltunen ratkaisivat keskinäisen kisansa vasta viimeisellä kierroksella kun Hiltunen heittäytyi kupeelleen. Paalupaikalta startannut Staffan Söderström johti muutaman kierroksen, mutta hyytyi lopulta kolmoseksi. Tässäkin luokassa kärkikolmikko erottui letkasta, jossa sijoitukset ratkottiin maalikameroilla. Niukimman eron keskinäisessä nahistelussa saivat 12 ja 13 ruuduista startanneet Eki Kaulamo ja Matteo Mossa. Suomalaisella sisulla, italialaisella temperamentilla ja japanilaisella kamikaze-hengellä kisannut Mossa oli kisan kahdeksas sadasosan erolla rengasmurheiseen Kaulamoon.

Sivuvaunuluokan kilvanajon keskeyttänyt onnettomuus varjosti tapahtumaa ja aiheutti aikataulun mojovan viivästymisen. Sivarien tynkäkisan voittajaksi kruunattiin itseoikeutetusti MM-sarjaa johtava duo Pekka Päivärinta/Adolf Hänni.
Kiista asfalttiratojen herruudesta jatkuu juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna Alastaron radalla, jossa kisataan tuplakisat SM-sarjan ja Scandinavian Open-sarjan puitteissa.

Uusin numero