SM-motocross palaamassa jälleen Imatralle

Imatralle rakentuu täysimittainen motocross-rata liki viidentoista vuoden tauon jälkeen. Imatran Moottorikerho r.y.:n rakentaman radan rakennustyöt alkavat keväällä roudan hellittäessä. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on hieman yli 70 000 euroa, josta Moottorikerhon osuus on noin puolet. Loppuosa rahoituksesta muodostuu Etelä-Karjalan Kärki-Leaderin rahoitusosuudesta.
Radan suunnittelevat Kusti ja Seppo Manninen. Heillä on runsaasti kokemusta ja Kusti on mm. toiminut viimeiset kaksi kautta SM-Supercossin ratavastaavana. Vaikutteita ja mallia Kurkvuoren radalle haetaan niin kotimaasta kuin muualtakin maailmalta, esimerkiksi Yhdysvalloista.
Uusi rata täyttää Suomen Moottoriliiton vaatimukset niin pituuden, leveyden kuin turvallisuudenkin suhteen. Hankkeen merkitystä korostaa se, että uusia ratoja rakennetaan Suomessa harvoin. Meillä Imatralla tilanne on siis erinomainen kun pääsemme toteuttamaan uutta rataa. Se mahdollistaa myös kansallisen- ja SM-tason kilpailuiden järjestämisen, Imatran Moottorikerhon motocrossjaoston puheenjohtaja Mikko Tiilikainen kertoo.
Uusi rata rakentuu nykyisen, harjoitusratana toimineen vanhan radan viereen. Paikka on hyvien kulkuyhteyksien äärellä Kuutostien välittömässä läheisyydessä.

Näyttävä ja turvallinen rata

90-luvulla Kuutostien laajennuksen alle jäänyt Kurkvuoren rata tuli tunnetuksi näyttävänä ratana. Sitä tulee olemaan myös vuonna 2012 kilpailukäyttöön avattava uusi rata.
Vaikka rata tulee melko tiiviille alueelle, niin on siinä silti mukavasti korkeuseroja ja hyvä baana on luvassa. Leveyttä ratauralla tulee olemaan noin kymmenen metriä ja se on varustettu mm. turvallisuutta lisäävällä kastelujärjestelmällä, Tiilikainen korostaa.
Tiilikaisen mukaan rata on toimiva myös yleisön kannalta, sillä näkyvyys radalle on erittäin hyvä. Rata-alue mahdollistaa myös myöhemmässä vaiheessa varikkoalueiden parantamisen.
Kurkvuorella maineikas historia
Imatra tunnetaan kunniakkaasta moottoriurheiluhistoriastaan. Kurkvuoressa on ajettu motocrossia vuodesta 1972 lähtien sekä kansallisella, SM- EM- sekä MM-tasolla aina vuoteen 1995 saakka. Vanha Kurkvuori tunnettiin yhtenä Suomen parhaista radoista. SM-osakilpailu Kurkvuoressa ajettiin viimeksi vuonna 1995, jolloin radalla kiersivät mm. sivuvaunut.
Sivuvaunujen MM-osakilpailu Imatralla ajettiin viimeksi vuonna 1990. 125cc-luokan EM-osakilpailu Imatralla ajettiin vuonna 1988. Näiden lisäksi Imatralla on ajettu lukuisia SM-osakilpailuja ja kansallisia kilpailuja.

Aktiivinen kerho

Imatran Moottorikerho r.y. on aktiivinen yli 600 jäsenen kerho. Motocross-jaostoon kuuluu 300 eri-ikäistä harrastajaa. Ei siis ihme, että jaoston puheenjohtaja on tyytyväinen uuden radan rakennustöiden alkamiseen.
Uudella radalla luodaan erinomaiset puitteet motocrossin harrastamiselle ja kilpailutoiminnan aloittamiselle. Karjalasta kajahtaa jälleen motocrossin merkeissä, IMK:n motocross-jaoston pj. Mikko Tiilikainen sanoo.

Teksti: Imatran Moottorikerhon tiedote.