Sivuvaunuilla alkaa uusi aika.

Kuusi osakilpailuviikonloppua käsittävä Superside-sarjan avauskilpailu kaasutellaan lauantaina Le Mansin perinteikkäällä Bugatti-radalla.   Lauantai on siinäkin mielessä historiallinen päivä, että sivuvaunujen MM-sarja ajetaan tänä vuonna ensimmäistä kertaa 600-kuutioisten moottoreiden voimin. Varsinkin suomalaisparille sääntöuudistus teetti paljon työtä, sillä mestaruuden puolustamista varten oli hankittava täysin uusi ajopeli, sillä entinen, tuhatkuutioinen BMW-moottorinen LCR-pyörä sai ansaitsemansa lepopaikan BMW-tehtaan museossa Munchenissä.   Päivärinta/Kainulainen kaksikko on päässyt testaamaan tuliterää LCR-Hondaansa vain muutaman kerran. Keskiviikkona kaksikolle avautui mahdollisuus kokeilla uutukaista MM-avauksen areenalla Le Mansissa. Treenimielellä ajetun session paras kierrosaika jäi uupumaan kolmisen sekuntia Päivärinnan parhaasta BMW.llä kellotetusta kierrosajasta. Tuhat kuutioisen ja kuussatasen ajopelin ero oli suomalaispilotin mielestä vähäinen. –”Suorilla pyörä kulkee hitaammin, mutta kaarrenopeudet ovat kasvaneet”, summasi sipoolainen. –”Pyörä on reilut 20 kiloa kevyempi ja sillä selittyy työ kaarrenopeuksien kasvu”. –”Kuussatasella on haettava erillaiset ajolinjat, kuin entisellä pyörällä. Kaarteissa mennään pyöreämpää ajolinjaa. Kuussatasen kanssa on oltava aikaisempaa tarkempi ja ajamiseen on keskityttävä, jos vain mahdollista, entistä enemmän”, kuvaili Päivärinta.   Pienempiin moottoreihin siirtymistä puolusteltiin osaksi turvallisuusseikoilla. Kansainvälisen moottoriliiton FIM.n sääntönikkarit olivat sitä mieltä, että vähemmän tehoa on yhtä kuin turvallisempi ajotapahtuma. Suomalaiskaksikon ajokissa matkustajana, eli purkkiorjana toimiva Kirsi Kainulainen on asiasta eri mieltä. –”Seko muka on turvallista, että kaarteissa mennään kovempaa”, kyselee hän. –”Keskipakoisvoimat on entistä kovemmat ja kyydissä on oltava entistä tarkempi. Virheen mahdollisuus kasvaa, sillä omat liikkeet on ajoitettava entistä tarkemmin”, kuvailee Kainulainen työnkuvansa muutoksia.   Hallitseva mestaripari lähtee MM-avaukseen realistisin odotuksin.  –”Podiumille on tarkoitus kivuta”, Päivärinta kaavailee. –”Voittamiseen vaaditaan jo täydellistä onnistumista, tai mistä minä tiedän, kuinka kovaa kilpakumppanit menee. Tilanne on radalla aivan uusi ja lauantaina tiedetään missä mennään”.   Superside-luokan ensimmäiset viralliset harjoitusajot kaasutellaan Le Mansissa torstaina. Perjantaina ratkotaan starttiruudut MM-avaukseen kahden aika-ajo session myötä. Varsinainen kilpailu ajetaan lauantaina alkuiltapäivästä moottoripyörien 24-tunnin kilpailun lämmittelystarttina.

Uusin numero