Sipoossa tavoitteena yli 300 kuskia SM -cross countryyn

Sipoon motocrossradalla ja sitä ympäröivillä metsä-, hiekkakenttä- ja peltoalueilla järjestettiin ensimmäistä kertaa cross countryn SM-osakilpailu viime vuoden elokuussa, jolloin mukana oli kaikki luokat huomioiden 250 kuljettajaa.   Tulevan heinäkuun ensimmäisenä lauantaina käytössä on noin yhdeksän kilometrin mittainen kilpailureitti.   – Reitti on muodoltaan pitkälti sama kuin viime vuonna, mutta raivaus- ja kunnostustöiden ansiosta leveämpi. Kuljettajat pystyvät valitsemaan aiempaa monipuolisemmin ajolinjansa ja ohitusmahdollisuuksia on enemmän. Se lisää kaksinkamppailuja ja kilpailun viihdyttävyyttä sekä tuo lisää ajonautintoa kaikille, Sipoon Moottorikerhon kilpailun sihteeri Jaana Olenius selvittää.   – Kilpailupäivä 1. heinäkuuta on sopivasti monen kesälomien alkajaisiksi, joten kisastamme on hyvä hakea vauhtia toivottavasti aurinkoiseen lomakauteen.   Sipoossa kilpaillaan Suomen mestaruussarjan, Mobius SM Cross Country, toinen osakilpailu A-luokassa. SM-sarjaa johtaa Helsingin Moottorikerhon Mauno Hermunen ennen Turun Moottorikerhon Miro Lehtoa ja Jämsän Seudun Moottorikerhon Matias Savoa.   Samana päivänä ajetaan myös naisten, 40- ja 50-vuotiaiden veteraanien sekä alle 20-vuotiaiden Suomen Cupien toiset osakilpailut.   Motocrossradan alueella (Öljytie 618, Sipoo) kilpaillaan lisäksi nuorten, 60-vuotiaiden veteraanien, B:n, classicin ja harrastelijoiden kansallisissa luokissa.   Naiset, nuoret, 60-vuotiaat veteraanit ja classic-pyörien kuljettajat ajavat aamulla ensimmäisenä tunnin mittaisen kilpailunsa. Muilla luokilla ajoaika on kaksi tuntia.  

Kilpailun ilmoittautuminen on avattu Kalkku ry:n nettisivulla www.kalkku.fi. Ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina 18. kesäkuuta kello 20:00. Tunnin mittaisessa kilpailussa ilmoittautumismaksu on 40, muissa luokissa 60 euroa.  

Kilpailun alustava aikataulu lauantai 1.7.
8.30 Nuoret, Naiset, V60 ja Classic 
10.15 B, U20 ja V50
13.15 A ja V40
16.30 Harraste  

Mobius SM Cross Country 2017
22.4. Parolannummi
1.7. Sipoo
19.8. Jämsä
21.10 Säkylä  

Uusin numero