Sihvonen vahvassa iskussa Siilinjärven SM-crossissa

Loistava sää ja hienoon kuntoon rakennettu rata-alue sai liikkeelle tuhatpäisen yleisöjoukon katsomaan Siilinjärven Hamulan radalla ajettua SM-osakilpailua. Vastaavasti kuljettajille kuumuus ja raskas rata teki päivästä normaalia hikisemmän koitoksen.

Benjamin Korholan loukkaannuttua paikalla oli vain kaksi KTM Junior Academyn tukemaa kuljettajaa, eli Sihvonen MX2-luokassa ja Aleksi Kurvinen MXC/A 85 kuutioisten-luokassa.

– Kokonaisuutena olen kisapäivään tyytyväinen ja ajo oli ihan hyvää kaikin puolin, totesi Sihvonen tiiminsä tiedotteessa.

– Aika-ajot ei mennyt kovin hyvin ja se ehkä hiukan vaikeutti molempien eriän alkuja. Vaikka sain ihan kohtuullisen hyvät lähdöt, niin sisäpuolelta lähteneet ehtivät ekaan mutkaan sisälinjaan. Ekassa erässä ajoin liian pitkään Roope Väätäisen perässä, enkä millään meinannut päästä hänestä ohi. Samaan aikaan Jere Haavisto sai tehtyä noin 15 sekunnin eron. Roopen ohituksen jälkeen ajo kulki vahvasti ja sain sainkin Jeren kiinni. Viimeisellä kierroksella pääsin jo ohituspaikkaan, mutta en siinä ihan onnistunut.

– Toisessa erässä en oikein löytänyt ajoon aggressiivisuutta, mutta muuten ajo kulki rennosti ja vauhdikkaasti. Haaviston kaaduttua voitin erän ja siten myös kokonaiskilpailun. Hyvä viikonloppu kaiken kaikkiaan.”

Voiton myötä Sihvonen sai kurottua eroa sarjaa johtavaan Aki Manniseen, joten panosta riittää kauden kolmeen viimeiseen osakilpailuun.

Kurvinen ajoi MXC/A-luokassa toiseksi.

– Jo starttiharjoituksista lähtien ajaminen tuntui hyvältä. Aika-ajoissa olin jonkin aikaa neljäntenä ja sitten viidentenä. Pisteeksi i:n päälle Kevin Ragnell vielä kiilasi edelleni, joten lopulta olin aika-ajojen kuudes. En onnistunut saamaan yhtään puhdasta kierrosta, kun pari mutkaa tuppasi aina menemään pieleen. Siitä lähdin sitten suunnittelemaan kisaeriä.

– Ekassa erässä sain kuhtuullisen hyvän lähdön ja siitä nousin pikkuhiljaa ylöspäin. Päätin ajaa varmaa omaa ajoa ja se tuotti kolmannen sijan. Toisessa erässä otin hyvän startin ja tulin toisena ulos ekasta mutkasta. Rata oli kulunut isompien pyörien erien aikana paikoin todella haastavaan kuntoon. Erän alun ajoin kärjen tuntumassa ja toisten tekemien ajovirheiden auttamana ja omaa taktiikkaa noudattaen olin maalissa 2.

Viimeisin numero