Sihvonen ja Haavisto starttaavat EMX250-kauteen

Viime viikonloppuna MX2-luokan debyytissaan saksalaisessa Pfeil Kawasaki -tiimissä sijalle 27 ajanut Kim Savaste on mukana myös Espanjan MM-osakilpailussa. Kimi Räikkösen omistaman ja Antti Pyrhösen pyörittämän Rockstar Energy Husqvarna Factory Racing -tiimin ranskalaiskuljettaja Gautier Paulin on viime viikonlopun kolmossijan myötä nyt MM-pisteissä viidentenä ja suomalaistiimin brittikuljettaja Max Anstie suuntaa Espanjaan MM-pistesijalla kahdeksan.

Viime vuoden MM-pronssimitalisti Gautier Paulin on kahden osakilpailun jälkeen MM-pisteissä viidentenä. Kuva: Ice1Racing

Espanjassa polkaistaan käyntiin myös EMX250-luokan EM-sarja, jossa mukana suomalaisista ovat Jere Haavisto ja Miro Sihvonen. Viime vuonna alkukaudesta Maamme-laulua kovatasoisessa sarjassa soitattanut KTM Diga Junior -tiimin Sihvonen starttaa nyt kauteen täysin eri lähtökohdista kuin vuosi sitten. Heinä- ja helmikuussa läpikäydyt polvileikkaukset ovat jättäneet nuorukaisen valmistautumisen kauteen minimiin, joten suuria tulosodotteita hänen harteilleen ei voida vielä laskea. EMX250-avaukseen on ilmoittautunut huikeat 92 kuljettajaa, joten suomalaiset saavat tehdä työtä päästäkseen mukaan itse kilpaeriin.

Viime viikonloppuna startattu EMX300-luokka jatkuu myös tänä viikonloppuna. Luokkaan paluun tehnyt Mikael Kaipanen oli kauden avauksessa Hollannissa 31:s.

Osallistujalista

Kilpailun aikataulu

Lisätietoa: www.mxgp.com

Uusin numero