Seuraavaan Mutkaan kansainvälisessä ensi-illassa Mansaarella

Antti Jääskeläisen dokumenttielokuva Seuraavaan Mutkaan kertoo Juha Kallion tiestä kohti vuoden 2013 Mansaaren TT-ajoja. Dokumenttia on saatu nähdä toistaiseksi kotimaisissa elokuvateattereissa, mutta nyt elokuva sai kansainvälisen ensi-iltansa Douglasissa Mansaarella.

Ensimmäiseen näytökseen oli kerääntynyt muutamia kymmeniä innokkaita kisaturisteja. Ennen näytöstä ohjaaja kertoi lyhyesti dokumentin taustoista. Maanläheinen dokumentti veti yleisön mukaansa, ja filmin päätyttyä Jääskeläinen sai nauttia runsaista aplodeista.

Näytöksen jälkeen sekä ohjaaja että Juha Kallio pääsivät vielä vastaamaan yleisön kysymyksiin.

– Kävin viime vuonna TT:ssä ensi kertaa, ja kokemus oli upea. Erityiskiitos pitää antaa järjestäjille, jotka mahdollistivat elokuvan tekemisen, kertoo Jääskeläinen.

Tänä vuonna Jääskeläinen on paikalla muutaman päivän ajan ainoastaan nauttimassa kisatunnelmasta.

– Viime vuosi oli melko hektinen, enkä oikein ehtinyt seurata kisoja, joten pyrin nyt korjaamaan asian, naureskelee Jääskeläinen tyytyväisenä elokuvan saamasta positiivisesta vastaanotosta.

Elokuvaa Seuraavaan Mutkaan esitetään Douglasissa Manx-museossa päivittäin kello 11.00 TT:n kilpailuviikon aikana. Juha Kallion kilpailu-urakka alkaa huomenna 2.6. kello 12.45 Suomen aikaa. Tänä vuonna Supersport-luokkaan osallistuvan Kallion harjoitusajojen nopein kierros oli keskinopeudeltaan 114.583 mph.
Suomessa Seuraavaan Mutkaan on nähtävissä Tampereella elokuvateatteri Niagarassa 4.6 ja 5.6. kello 18.30.