Seuraavaan Mutkaan ensi-illassa

Lauantaina 8.3.2014 saa ensi-iltansa Antti Jääskeläisen elokuva Seuraavaan Mutkaan, joka kertoo roadracing-kuljettaja Juha Kalliosta. Tämä oman elämänsä rockstara, jonka jalat ovat tukevasti irti maasta, on haaveillut vuosikausia ajavansa Mansaaren TT-ajoissa. Elokuva kertoo tositarinan miehestä, joka on päättänyt tehdä unelmastaan totta.

Matka Imatralta, veljensä Timon maalaamon taukotilasta Mansaarelle on kuitenkin pitkä, ja mutkia – niitä reitillä todella riittää jo ennen kuin Mansaarella on kaksipyöräistä saatu edes käyntiin. Tuntuu jopa koomiselta, kuinka mikään ei suju kuten on suunniteltu – totuus todella on tarua ihmeellisempää! Juha kuitenkin ottaa eteen sattuvat ongelmat kerta toisensa jälkeen vastaan omaan piristävän persoonalliseen tyyliinsä. Vaikka Mansaarellakaan asiat eivät mene käsikirjoituksen mukaan, ei pilke Kallion silmäkulmasta sammu.


"Tota, katoitsie paljo miul oli sen ekan kierroksen kierrosaika?"

 


Seuraavaan Mutkaan esitysajat:
Imatra, 8.3.2014 klo 18.00, Bio Vuoksi

Helsinki, 12.3.2014 klo 19.00, Aalto yliopiston Sampo-sali
Imatra, 17.3.2014 klo 18:45, Bio Vuoksi

Uusin numero