Sensaatio muhii suomalaistiimissä: Moto3:sta suoraan MotoGP-luokkaan?

Vastaavan hirmuloikan pienimmästä suurimpaan luokkaan on viimeksi tehnyt italialainen Pierfrancesco Chili vuonna 1986.

Käytännössähän tie MotoGP:hen vie keskiluokan, eli nykyään Moto2:n kautta. Ja siinäkin vuosittain vain hyvin harva onnistuu.

HRC kuvassa mukana

Lajin australialaislegenda Mick Doohan latasi jo aiemmin keväällä, että hänen mielestään Millerin paikka olisi ehdottomasti MotoGP-luokassa välittömästi kaudella 2015.

Huhumylly Millerin ympärillä sai lisää tuulta siipiensä alla Italian GP:n yhteydessä Mugellossa, kun saksalaismedia Speedweek nosti asian jälleen näkyvästi julkisuuteen.

HRC:n MotoGP-luokan projektin japanilainen nokkamies Shuhei Nakamoto ja Hondan tehdastiimin italialainen päällikkö Livio Suppo ovat tiettävästi tarjoamassa Aki Ajon manageroimalle Millerille peräti neljän vuoden mittaista sopimusta.

Hondalla, Nakamotolla ja erityisesti Suppolla on hyvää kokemusta australialaisosaamisesta Casey Stonerin hahmossa. MotoGP-luokan tuplamestari Stoner oli Suppon silmäterä jo Ducatin aikoihin.

Mahdollinen suunnitelma on se, että Miller nousisi kuninkuusluokkaan Open-luokan sääntöjen mukaisella Hondalla, jatkaisi myöhemmin merkin satelliittitiimissä tehdaspyörällä ja vakiinnuttaisi lopulta paikkansa varsinaisessa tehdastiimissä viimeistään kaudella 2018.

Eli siellä, jossa Ajo Motorsportin väreissä vuonna 2010 ensimmäisen maailmanmestaruutensa saavuttanut Marc Marquez häärää nykyisin voittamattomana.

Kallion nykyinen tiimi
tapetilla Moto2:n osalta

Miller tuli täksi kaudeksi suomalaistalliin ajettuaan sitä ennen Moto3-luokkaa Hondalla. Millerillä ei ollut allaan ainuttakaan podiumsijoitusta eikä paalupaikkaakaan. Ei edes eturivin lähtöpaikkaa.

Nyt hän on kiittänyt kauniisti saamastaan mahdollisuudesta ajamalla Ajon siipen suojissa jo kolme GP-voittoa ja yhtä monta paalua kauden kuudessa ensimmäisessä kisassa.

Ei ihme, että nuorukaista pidetään yhtenä sarjan lahjakkaimmista kuljettajista Moto3-luokan maailmanmestaruuden viime kaudella saavuttaneen espanjalaisen Maverick Vinalesin rinnalla. Ajo toimii Millerin tavoin suomalaisella jääradalla vierailleen Vinalesin henkilökohtaisena managerina.

Millerin sopimus Red Bull KTM Ajo-tiimin kanssa kattaa tämän kauden.

Milleriä kohtaan on osoitettu luonnollisesti suurta mielenkiintoa myös Moto2-luokasta. Tapetilla on tältä osin ollut Mika Kalliota ja espanjalaista Esteve Rabatia ajattava belgialaistiimi Marc VDS Racing.

– Tavoitteeni on ensi kaudella ehdottomasti Moto2-luokka, mutta meidän pitää myös silmäillä muita pöydälle tulevia tarjouksia, Miller muotoilee Speedweekille.

Varikoiden värikkäänä show-miehenä tunnettu Miller ei suinkaan kiistä vireillä olevaa MotoGP-kuviota. Vauhdissa ja karismassa löytyy, joten paketti olisi siltäkin osin kuosissa.

– Jos saan pitkäaikaisen sopimuksen ja minulle on tarjolla hyvä pyörä, niin voisin vastata haasteeseen ja tehdä sopimuksen. Mutta en ole ajatellut sitä vielä sen enempää.
 

Uusin numero