Seistola hakee hyvää fiilistä SM-endurodebyytissään Vantaalla

Alkuasetelmia pohjustettiin viikolla, kun neljä lajin Suomen kärkimiestä istuu pöydän takana ja kertaa yhdessä tunnelmiaan Vantaan SM-kilpailuista.

Paikalla ovat enduron MM-sarjassa kilpailevat Matti Seistola ja Eero Remes, isäntäseura Vantaan Moottorikerhoa edustava KTM:n markkinointipäällikkö Kimmo Hurri, sekä viime kauteen pitkän uransa MM-tasolla päättäneet, 13-kertainen maailmanmestari Juha Salminen ja Marko Tarkkala.

– Ensimmäinen tavoite on hyvä fiilis ja että ajaminen tuntuu mukavalta, jolloin voittokin on mahdollinen, kertoo Seistola tavoitteistaan ensi viikonlopun Vantaan kilpailuun. Seistola siirtyi endurokuskiksi viitisen vuotta sitten ajettuaan siihen asti motocrossia MM-tasolla.

Viime vuonna E1-luokan MM-pronssia poiminut Seistola ajaa viikonloppuna ensimmäisen SM-osakilpailunsa endurossa.

Yleisöystävällinen kisa
 
Remes, Seistola, Hurri ja Tarkkala kehuvat yhdessä Salmisen kanssa Vantaan ratajärjestelyjä yleisöystävällisiksi.

Vauhtikeskuksen katsomosta näkee yhden erikoiskokeen lähes kokonaan mukaan lukien vauhdikas extremeosuus, ja huoltotiimikin pystyy seuraamaan kuskinsa menoa radalla.

Millainen sitten on hyvä enduropätkä kuljettajan näkökulmasta?

Miehet toteavat yhteen ääneen, että mahdollisimman monipuolinen endurorata on kuskille kaikkein mieluisin.

Salminen lisää, että hänelle kaikkein mukavinta on ajaa sateen jälkeen hieman kuivuneessa maastossa.

Vauhtikeskuksen eteen rakennettu extreme-osuus tuo myös oman mausteensa kilpailuun. Salmisen mielestä extremepätkä on vaikea rakennettava; se on joko erittäin hyvä tai erittäin huono ajaa, välimuotoa ei ole.

Seistola kuvailee Vantaan extremea näyttäväksi, mutta tarpeeksi sujuvaksi ajaa enduropyörällä.

Remes, Seistola, Tarkkala ja Hurri lähtevät viikonlopun kisaan luottavaisin mielin. Tarvittava pohjatyö ja harjoittelu on jo tehty ja kilpailua edeltävällä viikolla keskitytään nukkumiseen, ruokavalioon ja hyvän ja rennon kilpailufiiliksen luomiseen.

– Yhteishenki on myös hyvä. Kuljettajilla ei varsinaisia valmentajia ole, vaan he keskustelevat keskenään ja jakavat toisilleen neuvoja parhaista ajotavoista. Myös tekemistään virheistä saa kuulla jälkeenpäin huumorimielessä kuittailuna, kertoo Tarkkala.

Kaikki kertovat endurotaipaleensa alkaneen jo pikkupoikana vanhempien tai kaverien kannustamana ja se taipale on vienyt mukanaan. Miehet ehtivät välillä viettää myös muuta elämää enduron lisäksi.

Pahin kilpailukausi sijoittuu kevääseen ja syksyyn, jolloin ollaan lähes jatkuvasti reissun päällä tai ajamassa, mutta välillä ehtii paeta esimerkiksi mökille rauhoittumaan.

Akut on ladattu kuitenkin huolella Vantaata kisaa varten ja kuljettajat odottavat innolla pääsyä kisamaastoihin.

– On mukavaa tulla pitkästä aikaa Vantaalle ajamaan, varsinkin kun tämänkaltainen endurokilpailu ajetaan näin lähellä pääkaupunkia tutuissa maisemissa, toteaa E1-luokan MM-pisteissä toisena oleva Remes.
 

Uusin numero