SE-Teamia johtavalla Enjalalla on koossa nimivahva enduronippu

SE-Teamissa ajavat ensi vuonna Marko Tarkkala, Jari Mattila, Miko Mellin, Juha-Pekka Tirkkonen, Kim Teikari, Sasu Enjala ja Santeri Enjala.

Tänä vuonna SM pronssiin aktiiviuransa päättänyt Oskari Kantonen jatkaa tiimissä valmentajana. Taustavaikuttajana tiimissä häärii monitoimimies tiimipäällikkö Jukka Aures.

Marko Tarkkala siirtyy Betalta Hondalle

Marko Tarkkala ajaa enduron MM-sarjan sekä kotimaisen SM-sarjan tavoitteenaan Suomen mestaruus ja MM-mitali.

MM-sarjassa Tarkkala edustaa ruotsalaista MPE Johansson tiimiä ja Suomessa yhteistyötä tehdään Brandtin ja SE-Teamin kanssa.

Jari Mattila takaisin Hondalle

Tänä vuonna SM hopeaa saavuttanut Jari Mattila tavoittelee ensi vuonna Suomen mestaruutta. 31-vuotias yrittäjä tuntee SE-Teamin jäseniä jo vuosien takaa, ja luottaa tiimin tukeen tulevissa taisteluissa. Hän haluaa myös jakaa omaa osaamistaan tiimin muille jäsenille.

– Toivon, että meillä on edessämme hyviä vuosia ja haluan kiittää SE-Teamiä, Honda Brandtia ja sponsoreitamme tästä mahdollisuudesta. Valmistautumisen tulevaan kauteen voi nyt aloittaa, sanoo Jari Mattila.

Miko Mellin jatkaa SE-Teamissa

23-vuotias Mellin aikoo saada tulevalla kaudella SM-mitalin ja lisäksi pitää hauskaa.

Aktiivinen nuorukainen käy töissä ja opiskelee, muttei aio antaa niiden häiritä liikaa harrastustoimintaa.

Juha-Pekka Tirkkonen vaihtaa luokkaa

A2 luokkaan siirtynyt Tirkkonen toipuu olkapääleikkauksesta joka saattaa estää osallistumisen talvikilpailuihin.

Hänen tavoitteenaan on kuitenkin nousta kesällä palkintokorokkeelle.

Kim Teikari siirtyy Hondalle

Teikari on ajanut enduroa kolme vuotta 125cc:llä ja siirtyessään Hondalle hän saa allensa Hondan CRF250RE:n.

19-vuotias Kim Teikari odottaa innoissaan kisoja uudella pyörällä uuden tiimin kanssa, ja tavoittelee sijoitusta kahdeksan parhaan joukossa SM:n loppupisteissä.

Sasu Enjala

Vanhempi Enjalan veljeksistä ajaa tulevalla kaudella A1 luokassa sekä jahtaa veteraanicupin mestaruutta.

Santeri Enjala

Santtu keskittynee liikkeen ja tiimin vetämiseen, mutta aikataulun mukaan ajaa mahdollisimman paljon SM sarjaa.

A1 Honda CRF250RE:
Jari Mattila
Miko Mellin
Kim Teikari
Sasu Enjala

A2 Honda CRF450RE:
Juha-Pekka Tirkkonen

A2/A3 Honda CRF:
Marko Tarkkala
Santeri Enjala

* Kuva: SE-Team
 

Uusin numero