Schumi: “Stoner saattaa tulla minun tapaani toisiin aatoksiin” – Rainey ja Doohan säestävät

– Casey on vielä siksi nuori (26), että ikä ei ole esteenä paluulle. Hän saattaa hyvinkin tulla vielä toisiin aatoksiin jonkun ajana kuluttua, kuten minäkin aikoinani, tuumii F-ykkösten seitsenkertainen maailmanmestari.

Schumi ymmärtää toki Stonerin – ei sittenkään niin suurena yllätyksenä tulleen – päätöksen.

– Kilpa-ajaja tietää, mitä hänen on tehtävä, jos intohimo ei ole enää riittävä ajamiseen. Hänen on lopetettava. Vaihtoehdot ovat vähissä siinä tilanteessa.

”Kerpenin keisari” Schumacher ajoi kilpaa 16 vuotta yhteen putkeen, kunnes hänelle riitti.

– Casey on ajanut iästään huolimatta jo pitkään, joten siitäkin löytyy yhteneväisyyttä kanssani. Minulle palasi palava halu kilpailla huipulla uudelleen, kun olin ajellut kolme vuotta ”eläkkeellä” karting-autoilla ja kaksipyöräisellä kalustolla.

Schumi uumoilee, että  Stoner saattaa olla veistetty samasta puusta. Rahalla on merkitystä, mutta se ei ole sittenkään se suurin liikkeellepaneva voima, kun kyse on rakkaudesta ja intohimosta lajiin.

– Minulle kilvanajo merkitsee omien rajojen testaamista ja hakemista nimenomaan kilpakumppaneita vastaan. Tunnen suunnatonta mielihyvää kilpaillessani radalla. Kilvanajo on verissäni ja niin se on nähtävästi myös Caseylla.

Rainey ja Doohan
Schumin linjoilla

Schumin kanssa samansuuntaisia ajatuksia ovat esittäneet myös entiset MotoGP-tähdet Wayne Rainey ja Mick Doohan.

– En olisi lainkaan yllättynyt, jos hän huomaisi vuoden tai kahden kuluttua, että uran lopettamispäätös ei ollutkaan niin hyvä idea, arvioi Rainey.

– Hän teki päätöksensä siksi ajoissa kuluvaa kautta, että jo tämäkin vuosi tarjoaa paljon aikaa muuttaa mieltä, toteaa Doohan.

Uusin numero