Sand Blowers voittoon Seinäjoella

Kotijoukkue sai vastaansa Lahden Haukat, Hyvinkään Sand Blowersin, sekä Seinäjoen Kotkien joukkueet.

Kotijoukkue joutui lähtemään kilpailuun vajaamiehisenä Nike Lunnan ollessa sivussa loukkaantumisen vuoksi, hänen erissään joukkue käytti sijaisajajasääntöä. Muut joukkueet olivat matkassa lähestulkoon parhailla miehityksillään.

Kilpailussa kovinta vauhtia piti Sand Blowers ottaen voiton 41 pisteellään. Joukkueen ykkönen oli Timo Lahti voittaen kaikki ajamansa viisi erää. Jari Mäkinen keräsi hyvinkääläisille kuusi pistettä, ruotsalaisvahvistus Daniel Henderson 12 ja Teemu Lahti kahdeksan pistettä.

Kilpailun toiseksi sijoittui Haukat hävittyään Sand Blowersille kuusi pistettä. Haukoissa parasta vauhtia piti Kauko Nieminen saalistaen 13 pistettä eristään. Joukkueet muut kuljettajat keräsivät tasaisesti pisteitä eristään.

Kotijoukkue Porin Nopea Racing sijoittui 24 pisteellään kolmanneksi. Juha Hautamäki keräsi kuudesta ajamastaan erästä porilaisille 15 pistettä.

Kotkat jäi kotiradallaan kauas kärjestä. Joukkue sai kasaan 14 pistettä, jääden viimeiseksi. Kotkien paras pistemies oli viidellä pisteellään Henri Ahlbom.

Tulokset:
1. Sand Blowers, HyMK 41: Timo Lahti 15, Jari Mäkinen 6, Daniel Henderson 12, Teemu Lahti 8
2. Haukat, SsMK 35: Kauko Nieminen 13, Jooa Partanen 7, Niko Siltaniemi 7, Jiri Nieminen 8
3. Porin Nopea Racing, PMK 24: Nike Lunna R/R, Juha Hautamäki 15, Mika Loppi 7, Jere Lehtonen 2
4. Kotkat, SeMK 14: Niilo Vuolas 4, Henri Ahlbom 5, Mattias Blom 2, Markku Autio 3

Teksti ja kuva: Matias Hirsimäki

Uusin numero