Salmista odottaa kivikkoinen ja kuuma työmaa Argentiinassa

Kauden toisen MM-osakilpailuviikonvaihteen karun harmaat maastokokeet merkitsevät täydellistä vastakohtaa viini-, hedelmä- ja tomaattiviljelmien silmiä hivelevälle vehreydelle.

”Maisema on kuin
Afganistanin uutiskuvista”

– Maisema on kuin Afganistanin uutiskuvista. Kivistä on, todella kivistä, kuvailee tulevaan työmaahansa tarkoin tutustunut Salminen.

– Niin, ja lämmintähän täällä riittää. Lämpötila pyörii jossain 30 asteen paremmalla puolella. Kisasta on tulossa tältäkin osin varsin raskas. Eipä silti, ei se ole meille mitään uutta, jatkaa Husqvarnalla kilpaileva Salminen.

Salminen avasi MM-kauden viime viikonvaihteessa vakuuttavasti voittamalla E2-luokan ensimmäisen kisapäivän myöhemmin rajun maanjäristyksen kourissa vavisseessa Chilen Talcassa. Jälkimmäinen kisapäivä toi tullessaan viidennen sijan ja vantaalainen on MM-pisteissä toisena espanjalaisen Ivan Cervantesin takana. Cervantes takoi Talcassa tililleen kaksi kakkossijaa.

– Olen tyytyväinen Talcan saldoon. Näistä asetelmista on hyvä jatkaa Argentiinassa, jossa ajetaan Chilen tavoin ensimmäistä kertaa enduron MM-sarjan pisteistä, kertoo Salminen.

Kivilouhoksella
extreme-olosuhteet

Argentiinan pääkaupungista Buenos Airesista 1111 kilometrin etäisyydellä sijaitsevan ja 110 000 asukkaan San Juanin tuntumassa pöllytellään päiväkohtaisesti neljä kierrosta.

Vaikka Argentiinassa ei olekaan aiempaa kokemusta MM-endurosta, niin täysin suureen tuntemattomaan ei silläkään suunnalla ole jouduttu järjestelypuolella loikkaamaan.

Taustoille tuo taitoa, kokemusta ja uskottavuutta MasEventos, jonka käsialaa ovat olleet muun muassa Argentiinan MM-rallin erikoiskokeiden järjestelyt. Argentiinalaisten sydämet sykkivät kiivaasti paitsi tangon ja jalkapallon, myös moottoriurheilun tahdissa, jossa perinteet ulottuvat pitkälle F1-luokan viisinkertaisen maailmanmestarin Juan Manuel Fangion myötä.

MM-enduron ek:t on sijoitettu paikallisen, lähinnä nelipyöräisille suunnitellun moottoriurheilurata Autodromo El Zondan ympäristöön.

– Extreme-testi on luonnonmukainen, aika hidas ja jonkin verran kinkkinen kivilouhospyöritys. Endurotesti ei juurikaan poikkea extremestä, joskin se on jouheampi ja tietysti pitempi. Crossitesti ajetaan paikallisella motocrossradalla ja sen lähistössä. Se on melko selkeää crossi-ek:ta hypyillä ja kurveilla, luonnehtii Salminen.

Argentiinan MM-osakilpailu käynnistyy perjantai-illan yleisöystävällisellä supertestillä. Se on tuodaan tavan mukaan kisakaupungin keskustan ja värikkään varikon läheisyyteen.

Uusin numero