Salminen uudesta työstään: ”Luonnollinen jatkumo ajohommille”

– Hyvillä mielin ja täysillä kohti uusia haasteita. Tämä uusi työni on luonnollinen jatkumo ajohommille ja varmaan hyvä ratkaisu puolin ja toisin. Minulle on taatusti tarttunut matkan varrella paljon mukaan moottoripyöräteollisuudesta, toteaa kolmella vuosikymmenellä maailmanmestaruuksia saavuttanut Salminen, 36, Bike-lehdelle.

Salmisen on vielä tässä vaiheessa vaikeaa lähteä avaamaan yksityiskohtaisesti työnkuvaansa tuotepäällikkönä.

– Näen sen hyvin laajana kaikille uudessa organisaatiossa. Se tietenkin tarkentuu, kunhan saadaan hommat pyörimään.

Salmisen työt tuotepäällikkönä käynnistyvät lokakuussa.

– Minulla on oma sopimus Husqvarnan kanssa näistä ajohommista vuoden loppuun ja sitä on tietysti kunnioitettava. Ajaminen jää kuitenkin vähiin tuon Ranskan MM-päätöksen jälkeen, joten aikaa riittää varmasti molemmille töille, toteaa Salminen.

”Maisemareittiä” kohti
uran huipentavaa estradia

Viime sunnuntaina Cassano Magnagossa Italian sarjan pronssin talteen poiminut Salminen taistelee St. Flourissa MM-hopeasta yhdessä Husqvarna-tiimikaverinsa Matti Seistolan kanssa.

Salmisella on kahden pisteen etu Seistolaan, joka puolestaan vei sunnuntaina Chacombessa nimiinsä Britannian Enduro Sprint-sarjan mestaruuden.

St. Flourissa ajettiin MM-pisteistä edellisen kerran vuonna 2009, joten paikka on Salmiselle entuudestaan tuttu.

Tuttuja paikkoja löytyi toki myös Cassano Magnagon ja St. Flourin väliseltä 700 kilometrin matkalta, jota Salminen taittoi tiistaina kakkoskuskin paikalla luottomekaanikko Mika Sirosen hoitaeassa kurvailun.

– Viimeinen sata kilsaa tästä matkasta alkoi juuri. Sironen on järvenpääläisenä valinnut navigaattorista maisemareitin, jolla maaseudun läheisyyden todellakin aistii, naureskeli Salminen.

– Lisäksi ajoimme juuri yhden crossiradan ohi ja sanoin Siroselle välittömästi, että olen ajanut joskus tuollakin. Tosin saavuin silloin sinne aivan toisesta suunnasta. Niin, kyllähän näitä tuttuja paikkoja tosiaankin riittää, heitti lajinsa legenda Salminen.
 

Uusin numero